Shazam mullistaa mainonnan

Amerikkalaisilla televisiokanavilla on uusi kiinnostava markkinointikeino, jonka toivoisi ilmestyvän Suomeenkin piakkoin - ettei taas oltaisi jälkijunassa tässäkin asiassa. Nimittäin Shazam. Tiedättehän, se mobiiliappsi, joka tunnistaa kappaleita, jotka soivat esimerkiksi radiossa. Appsi kuuntelee hetken ja näyttää sitten kappaleen esittäjän nimen ja muut tiedot sekä antaa käyttäjälle mahdollisuuden ostaa kappale vaikkapa iTunesista. Saatavilla kaikkiin älypuhelimiin - jopa nokialaisiin. Käyttäjäkuntaa siis riittää!

Se mitä Amerikassa on keksitty, on Shazamin yhdistäminen televisiomainoksiin. Eli appsin voi laittaa kuuntelemaan televisiomainosta ja se bongaa sieltä samaan tapaan mainoksen esittäjän tiedot ja ohjaa esimerkiksi mainostajan verkkosivuille. Vähän siis samaa ajatusmaailmaa kuin QR-tagien käyttö printtimainonnassa. Käytännössä televisiomainoksessa siis näkyy alareuanssa pieni Shazam-logo, mistä katsoja tietää alkaa kaivaa puhelinta taskusta - kätevää!

Suomessa en ole ainakaan itse vastaavaa vielä huomannut.

Tästä tulee väistämättä mieleen Shazamin muut käyttömahdollisuudet - ja ensimmäisenä radio. Kuunnellessa radiomainontaa tulee helposti huomanneeksi, että lähes jokainen mainos päättyy mainosäänen hokemaan "lue lisää nettisivuiltamme osoitteessa wee wee wee piste blaa blaa blaa.." Kuinka helppoa olisi antaa Shazamin tunnistaa mainos ja etsiä sivun osoite sen perusteella - ja tallentaa se samalla appsin muistiin? Mainostajakin huomaisi nettisivun seurantatiedoista, kuinka moni kävijä saapuu sivulle Shazamin - eli siis radiomainoksen - kautta.

Ongelmaksi muodostuu varmastikin se, mistä kuulija tietää, että juuri tämä mainos kannattaa bongata Shazamilla. Kuulostaisi hiukan hassulta, että mainoksen alussa ääni kehoittaisi avaamaan appsin. Radiokanavan kannattaisikin ottaa kyseinen toiminnallisuus osaksi palvelutarjontaansa - käytännössä kaikki kanavalla X soitetut mainokset löytyisivät Shazamilla.

Väitän että reaaliaikainen tieto radio- ja televisiomainoksien generoimasta kävijäliikenteestä olisi mainostajalle varsin houkutteleva täky siirtyä käyttämään Shazamia tukevia mainoskanavia enemmän jatkossa.


Mihin muuhun Shazamia voisi mielestänne hyödyntää?

----------------------------------

Aiheeseen liittyen:
Tuotearvosteluita voisi järkeistää verkossa sosiaalisen median avulla
Maksu twiitillä, kiitos
Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa
Missä ovat muiden alojen Assemblyt?
Verkkokaupan kannattaisi palkita asiakkaitaan some-suosittelusta

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.
Katso kaikki tekemäni tabulatuurit ja soinnutukset