E-kirja - loistava tulevaisuus takana?

On oikeastaan aika surkuhupaisaa miten kirjakustantajat ovat onnistuneet sähläämään e-kirjat niin kuralle. Tilanne muistuttaa hyvin paljon e-lehtiä (tai verkkolehtiä - mitä termejä halutaankaan käyttää), jotka eivät hyödynnä verkkoa oikeastaan juurikaan. Sekä kirjat että lehdet muistuttavat lähinnä skannattuja versioita "oikeista" teoksista, eikä verkon tai sosiaalisen median mahdollisuuksista osata ottaa parhaita puolia irti. Pieni jakonappi artikkelin kulmassa ei paljon lämmitä - tosin kirjoistahan sekin vielä puuttuu.

Sekä lehtien että kirjojen kohdalla sähköistämisessä onkin menty nimenomaan formaatti edellä. Kirja - sellaisena kuin se on aina tunnettu - on tungettu sähköiseen muotoon miettimättä yhtään laitteiden tarjoamaa potentiaalia.

Miksei kirjassa voisi olla esimerkiksi integraatioita Wikipediaan, jolloin kirjassa esiintyvistä henkilöistä
voisi näppärästi etsiä lisätietoa lukiessa. Steve Jobsin elämäkerta olisi muuttunut kerralla kiinnostavammaksi vielä entisestään. Tai miksei Google Maps ole liitetty mukaan, jolloin tapahtumapaikasta saisi paremmin selvää? Olisi myös mielenkiintoista, jos kirjasta voisi valita osuvan kohdan ja jakaa sen samantien sosiaalisen median palveluihin - esim. Goodreads kerää jo paljon kirjallisuudesta kiinnostuneita. On varmaan täysin utopistista visioida tilannetta, jossa kirjan sivulla mainittu tuotteen nimi olisikin linkki tuotteen tarjoajan sivuille? Kustantaja saisi näin lisätienistejä.

Nimenomaan hinta e-kirjoissa eniten ihmetyttääkin. Miksi sähköinen versio maksaa käytännössä saman kuin paperille printattu ja nidottu versio? Eikö painamisella ole oikeasti suurempaa hintavaikutusta kirjan tekemisessä vai eivätkö kustantajat vain ymmärrä, että e-kirjasta täytyy tehdä houkutteleva myös hinnan suhteen jos sen halutaan lähtevän lentoon vielä tällä vuosituhannella.

Ja kaiken lisäksi sama hinta koskee vain omaa käyttöä - sähkökirjaa kun ei oikein pysty lainaamaan kaverille. Missä ovat innovatiiviset hinnoittelumallit, joilla kirjan kustannuksen voisi vaikkapa jakaa kaverien kesken sitä mukaa kun teosta jaetaan eteenpäin?

Muistaako joku vielä mitä iTunes teki musiikkialbumeille? Hinnat puolittuivat ja kansa rupesi lataamaan. Miksei sama ole käynyt e-kirjoille? Hinnat ovat samat kuin paperiversioissa ja lukuohjelmat vaihtelevat OK:n ja käyttökelvottomien välillä. Tässä saattaakin olla yksi syy e-kirjojen laiskaan starttiin varsinkin kun e-kirja-formaatti on päässyt leviämään käsiin; eri kirjakaupat käyttävät kaikki omia sovelluksiaan siinä missä iTunes keskitti musiikin yhteen paikkaan.

Sosiaalisen media kannalta kirja-alan toiminta vastaa hyvin pitkälti e-kirjojen nykytilaa. Esimerkiksi Twitteristä ei monikaan kustantaja ole varmaankaan vielä kuullut - sen verran vähän heitä tuntuu somessa vielä pyörivän.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Verkkokaupan kannattaisi palkita asiakkaitaan some-suosittelusta

Jokainen markkinoinnin peruskurssin käynyt on varmasti kuullut tutkimuksista, joiden mukaan tyytyväinen asiakas kertoo hyvästä kokemuksestaan muutamille henkilöille kun taas tyytymätön levittää sanaa huonosta palvelusta jopa kymmenille. Suhde vaihtelee hiukan kertojan ja lähteen mukaan, mutta idea pysyy samana; tyytymättömyys leviää laajemmalle kuin tyytyväisyys

Jos aloittaisin opiskelun nyt, olisin kiinnostunut kuulemaan, kerrotaanko samaa suhdelukua edelleen. Sosiaalinen media on nimittäin muuttanut tämän(kin) asian päälaelleen. Ei tarvita kuin yksi viesti Twitteriin tai Facebookiin ja asiakaskokemus leviää helposti sadoille - jopa tuhansille. Pienellä tuurilla saavutettavan joukon määrään voidaan lisätä nolla tai pari perään.

Toistaiseksi sosiaalisen median palvelut eivät ole kovin hyviä asiakaskokemusten jakamisessa; henkilön täytyy itse haluta jakaa viesti maailmalle automaattisten palveluiden loistaessa poissaolollaan. Toki Foursquaren tai Facebookin kautta voi helposti kertoa käyneensä jossain paikassa, tykätä ja suositella yritystä ja esim. Osuma.fi:ssä tai Yelpissä voi antaa eri kaupoille tähtiä. Mutta kaikki perustuu käyttäjän omaan tahtoon. Yritykset eivät juuri auta tässä - eivätkä ainakaan kannusta jakamaan. Saati sitten että palkitsisivat suosittelemisesta.

Kun tähän vielä lisätään suomalaisten nihkeä asenne kehumiseen, hyvät palvelukokemukset jäävät melko todennäköisesti jakamatta - haukut sen sijaan muistetaan twiitata.

Tekisikin mieli haastaa erityisesti verkkokaupat kokeilemaan konseptia, jossa asiakas saisi pienen summan rahaa (tai vaikka alennuskupongin) jos hän jakaa suosituksen ostoksestaan sosiaalisen median kanaviin. Homma voisi toimia vaikka niin, että suosituksen jakamisesta asiakas saisi alennuskupongin seuraavaa ostoskertaa varten ja jos joku muu ostaa asiakkaan suosituksen perusteella jotain, asiakas saisi vaikka euron.

Euro + alennuskuponki olisi aika pieni hinta siitä, että asiakas rekisteröityy asiakkaaksi (jotta suositus voidaan kohdentaa oikein), palaa kauppaan uudestaan ostoksille ja hankkii uuden maksavan asiakkaan.

Täysin uusi konsepti tämä ei toki ole - esim. kuponkiyhtiö Groupon hyödyntää samankaltaista ajatusta menestyksekkäästi. Grouponilla kauppaan johtaneesta vinkistä voi saada useammankin euron, mutta pelkkä vinkki ei vielä riitä saaman mitään. Toisin sanoen suora insentiivi vinkille puuttuu.

Taitavasti hoidettu suositusten hallinta voisi parhaimmillaan johtaa asiakasuskollisuuden kasvuun eikä kuluttaja vaihtaisi verkkokauppaa jatkuvasti halvimman hinnan perässä.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

LinkedIn - Ei niin sosiaalinen media

LinkedIn on outo sosiaalisen median palvelu - keskiverto käyttäjä kun ei ole kovin sosiaalinen siellä. Ainakin oma etusivuni täytyy päivästä toiseen toisten käyttäjien uusista kontakteista ja uusista työpaikoista. Silloin tällöin joku uskaltautuu painamaan “like" tai jakamaan artikkelin verkosta.

Tätäkö se sosiaalisuus verkossa on? Toisten tekemisten stalkkaamista ja taustalla hymistelyä - aika moni kun vielä estää muita näkemästä kun he vierailevat toisten profiileissa.

Vai onko LinkedIn niin PRO että kaikki tosiammattilaiset pelkäävät kuollakseen olla sanomasta mitään - joku kuitenkin ymmärtää sanomiset väärin. Ihmettelen vaan, miksi “ammattimainen" on yht’äkkiä sama asia kuin tylsä tai varovainen. Vai voiko tässä kohtaa vetää taas kerran esiin Suomi-kortin; “kun suomalaiset nyt ovat niin hiljaista kansaa.."? Tuskin.

Perusvastaus tähän on varmasti että “ei ole aikaa notkua missään somessa". Mutta aikaa tuntuu kuitenkin riittävän tuttujen etsimiseen ja stalkkaamiseen.

LinkedInin puolustukseksi on toisaalta todettava, että löytyyhän sieltä keskusteluitakin - nimittäin ryhmistä. Suomenkielisistä ryhmistä saa tosin etsimällä etsiä aktiivisia. Kiven alla ovat etenkin sellaiset ryhmät, joissa keskustelu on muutakin kuin eri yritysten mainostamista eri sisältöjä jakamalla. Linkit kun “ihan sattumalta" ohjaavat suoraan kirjoittajien omien työnantajien sivulle.

Voihan tietysti todeta, että antaa ihmisten käyttää LinkedIniä juuri niin kuin huvittaa. Tai sitten voisi rohkaista käyttäjiä toimialojen, positioiden ja maiden rajat ylittävään sosiaaliseen vuorovaikutukseen, josta voisi syntyä jotain mielenkiintoista.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Vaatekauppa 2.0 - Miten vaateliikkeet voisivat hyödyntää verkkoa?

Helsingin Sanomien toimittaja Matti Tyynysniemi arveli kolumnissaan verkkokaupan tappavan kivijalkakaupat eritysesti vaatealalla - asiakkaat kun käyvät kokeilemassa tuotteita myymälöissä ja tilaavat sitten nettikaupoista samat tuotteet. Ja säästävät melkoisesti.

Eikä mikään ihme että tilaavat - kivijalkamyymälät pystyvät harvoin tarjoamaan mitään muuta lisäarvoa asiakkaille kuin mahdollisuuden sovittaa tuotteita.

Usein vaatekaupoissa myyntityö jääkin kassakoneen käyttöön ja asiakkaan tarpeet unohtuvat täysin. On hyvin helppoa asiakkaana vierailla myymälässä olematta missään kontaktissa “myyjiin". Henkilökunta lähinnä viikkaa vaatteita. Joskus joku kysäisee sattumalta “oisiksä tarvinnu apua?" tai “etsiksä jotain tiettyä?". Kielteinen vastaus lopettaa kommunikoinnin täysin. Hyvä myyjä seuraisi taustalla hetken pyörimistäni kaupassa ja tekisi johtopäätöksen tarpeistani sen perusteella. Verkkokauppasovellus osaa sen jo.

Toisaalta monet kuluttajat kertovat vihaavansa vaatteiden sovittamista kauppojen ahtaissa sovituskopeissa ja tilaavat siksi netistä - sovitus hoituu kotona ja vaatteet voi usein palauttaa maksutta mikäli ne eivät istu. Herääkin kysymys, miksi vaate-kaupat eivät paranna palvelujaan, jos kuluttajat ravaavat mieluummin posteissa palauttamassa vääriä netti-tilauksiaan kuin ostaisivat kerralla oikeankokoisia vaatteita myymälöistä?

Miksei sovittamisesta tehdä miellyttävämpää vaikka koppien kokoa kasvattamalla? Miksi asiakkaan täytyy itse kantaa vaatteet koppiin? Miksi asiakkaan täytyy itse käydä etsimässä sopivampi koko? Eikö kaikki tämä kuulu myymälän henkilökunnalle?

Innovaatiot loistavat nykyään käytännössä kokonaan poissaolollaan kivijalkamyymälöissä - muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (esim. NOMO). Suomessa vaatekaupathan ovat olleet kuluttajan näkökulmasta samanlaisia ties kuinka monta kymmentä vuotta - samat vaaterekit, pinot ja sovituskopit. Viettäisin ainakin itse usein aikaa kaupassa paljon kauemmin, jos minulle tarjottaisiin esim. kahvikuppi hyvää espressoa. Tai miksi en voisi varata tuotteita myymälän verkkopalvelusta etukäteen sovitettavaksi - henkilökunta voisi kerätä ne valmiiksi odottamaan ja huolehtia takaisin paikoilleen kun olen käynyt myymälässä. Etukäteistilaus opettaisi myymälän järjestelmälle mitä yleensä etsin ja verkkokauppa oppisi suosittelemaan minulle kiinnostavaa ostettavaa. Ruokakauppahan ottaa tällä mallilla jo ensiaskeleitaan.

Tai miksei asiakas voisi kokeilla tuotteita myymälässä ja tilata myymälän verkkokaupasta - myymälä ei tarvitsisi niin paljon vuokratilaa vaan bisnes pyörisi syrjäisemmän varaston kautta jolloin asiakkaalle voitaisiin myydä halvemmalla.

Kivijalkamyymälöiden vaatekaupassa on kaiken kaikkiaan vielä valtavasti käyttämätöntä potentiaalia varsinkin kun verkkokaupat otetaan niiden rinnalle eikä yritetä korvata niillä perinteisempää toimintaa yhdellä rysäyksellä.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Sosiaalinen media yrityksissä vaatii syöttelykulttuuria

Tuttu näky jääkiekko-ottelussa; puolustajat kokoontuvat oman maalin taakse odottamaan, että uusi ketju saadaan kentälle ja kuviot selviksi. Tämä onkin varsin turvallinen ratkaisu, sillä kiekko pysyy omalla joukkueella, syöttötilaston prosentteja saadaan kaunisteltua ja pelikellossa aika kuluu mukavasti. Ainoa ongelma on se, että maalit syntyvät harvemmin oman maalin takaa, eikä yleisökään tykkää – palkintona on usein vain buuauskonsertti. Ja ennemmin tai myöhemmin vastustajan rohkein hyökkääjä kuitenkin karvaa kiekon pois.

Sama tilanne on monissa yrityksissä. Tietoa pantataan itsellä ja kuvitellaan, että sen avulla itsestä tulee korvaamaton. ”Olen turvassa, koska ainoastaan minä tiedän tässä talossa tämän asian” – tyyppinen ajattelu saattoi toimia vielä vuosikymmen (tai pari) sitten. Nykyisin, kun tiedon jakaminen on tehty lapsellisen helpoksi, sparraaminen ja asioiden pallottelu ajasta ja paikasta riippumattomasti on paitsi mahdollista, myös tehokasta ja ketterää sekä mahdollistaa paremman lopputuloksen.

Harvemmin jääkiekossakaan kukaan enää purjehtii yksin koko kentän läpi, vaan maalit syntyvät syöttelyketjun päätteeksi vastustajan seistessä - Antero Mertarantaa lainaten - siellä kuuluisalla kebabkioskilla.

Samaan aikaan sosiaalinen media tekee kovasti tuloaan yritysmaailmaan. Erilaisia Facebookia, Twitteriä ja muita sosiaalisen median palveluita imitoivia ratkaisuja ilmaantuu yrityskäyttöön jatkuvalla syötöllä, eivätkä palveluiden käyttömaksutkaan päätä huimaa.

Yritysten kannalta tilanne näyttää siis helpolta; valitaan sopiva some-ratkaisu, pari hiiren klikkausta, kiekko liikkeelle ja maalihanat auki! Valitettavasti sosiaalisen median kohdalla kyse ei kuitenkaan ole teknisestä ratkaisusta, vaan ihmisten on muutettava kommunikointitapojaan. Sosiaalisen media kun pohjautuu ihmisten itse tuottamaan sisältöön, ja tiedon jakamisen kulttuuri on edellytys sille, että some-ratkaisuista saadaan kaikki teho irti.

Mikäli organisaatiossa tieto kulkee kahdenvälisissä sähköposteissa tai suljettujen ovien takana, mikään tekninen ratkaisu ei itsessään paranna tilannetta - sosiaalinen media ja passiivinen kulttuuri kun sopivat melko huonosti yhteen.

Ei jääkiekossakaan hieno kuvio fläppitaululla vielä muuta numeroita tulostaululla.

Kulttuuri ei kuitenkaan muutu itsekseen - tarvitaan tekoja. Monet yritykset ovatkin lähteneet rohkeasti sosiaalisen median maailmaan – it-yhtiö Atos kenties näkyvimmin ZeroEmail – ohjelmallaan.

Vastaava muutos lienee muillakin edessä ennemmin tai myöhemmin. Ja kun se tapahtuu, eniten maaleja tulee tekemään se joukkue, joka pyörittää peliä koko kentän laajuudella - eikä seiso maalin takana turvassa.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu CIO.fissä sekä ICT Standard Forumilla.

Piditkö tekstistä? Jaa se eteenpäin!

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.