Shazam mullistaa mainonnan

Amerikkalaisilla televisiokanavilla on uusi kiinnostava markkinointikeino, jonka toivoisi ilmestyvän Suomeenkin piakkoin - ettei taas oltaisi jälkijunassa tässäkin asiassa. Nimittäin Shazam. Tiedättehän, se mobiiliappsi, joka tunnistaa kappaleita, jotka soivat esimerkiksi radiossa. Appsi kuuntelee hetken ja näyttää sitten kappaleen esittäjän nimen ja muut tiedot sekä antaa käyttäjälle mahdollisuuden ostaa kappale vaikkapa iTunesista. Saatavilla kaikkiin älypuhelimiin - jopa nokialaisiin. Käyttäjäkuntaa siis riittää!

Se mitä Amerikassa on keksitty, on Shazamin yhdistäminen televisiomainoksiin. Eli appsin voi laittaa kuuntelemaan televisiomainosta ja se bongaa sieltä samaan tapaan mainoksen esittäjän tiedot ja ohjaa esimerkiksi mainostajan verkkosivuille. Vähän siis samaa ajatusmaailmaa kuin QR-tagien käyttö printtimainonnassa. Käytännössä televisiomainoksessa siis näkyy alareuanssa pieni Shazam-logo, mistä katsoja tietää alkaa kaivaa puhelinta taskusta - kätevää!

Suomessa en ole ainakaan itse vastaavaa vielä huomannut.

Tästä tulee väistämättä mieleen Shazamin muut käyttömahdollisuudet - ja ensimmäisenä radio. Kuunnellessa radiomainontaa tulee helposti huomanneeksi, että lähes jokainen mainos päättyy mainosäänen hokemaan "lue lisää nettisivuiltamme osoitteessa wee wee wee piste blaa blaa blaa.." Kuinka helppoa olisi antaa Shazamin tunnistaa mainos ja etsiä sivun osoite sen perusteella - ja tallentaa se samalla appsin muistiin? Mainostajakin huomaisi nettisivun seurantatiedoista, kuinka moni kävijä saapuu sivulle Shazamin - eli siis radiomainoksen - kautta.

Ongelmaksi muodostuu varmastikin se, mistä kuulija tietää, että juuri tämä mainos kannattaa bongata Shazamilla. Kuulostaisi hiukan hassulta, että mainoksen alussa ääni kehoittaisi avaamaan appsin. Radiokanavan kannattaisikin ottaa kyseinen toiminnallisuus osaksi palvelutarjontaansa - käytännössä kaikki kanavalla X soitetut mainokset löytyisivät Shazamilla.

Väitän että reaaliaikainen tieto radio- ja televisiomainoksien generoimasta kävijäliikenteestä olisi mainostajalle varsin houkutteleva täky siirtyä käyttämään Shazamia tukevia mainoskanavia enemmän jatkossa.


Mihin muuhun Shazamia voisi mielestänne hyödyntää?

----------------------------------

Aiheeseen liittyen:
Tuotearvosteluita voisi järkeistää verkossa sosiaalisen median avulla
Maksu twiitillä, kiitos
Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa
Missä ovat muiden alojen Assemblyt?
Verkkokaupan kannattaisi palkita asiakkaitaan some-suosittelusta

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Kivijalkamyymälöiden kannattaa tarjota asiakkaille Wlan-yhteys ilmaiseksi.

Terveisiä Amerikasta! Reilun viikon aikana tajusi olevansa varsin riippuvainen Wi-Fi (tai Wlan)-nettiyhteyksistä - mobiilidatamaksu kun nousee  EU:n ulkopuolella yli 11:een euroon megatavulta. Huvikäytössä siis kipurajan yli vaikka lasku meneekin työnantajalle. Lähes joka kaupassa tai kuppilassa tulikin tarkistettua olisiko tarjolla ilmaista langatonta verkkoa - useimmiten ei. Niissä paikoissa joissa verkko löytyi, ensimmäinen osoite oli lähes aina Foursquare tai Facebook.

Onkin kummallista, että kivijalkakaupat eivät edes New Yorkissa ole ymmärtäneet ilmaisen Wi-Fin merkitystä kauempaa tuleville turisteille. Ympärille katsellessa moni aasialainen näytti nimittäin etsivän verkkoja vähintään yhtä hanakasti. Verkkoja on kyllä tarjolla pilvin pimein mutta usein niihin ei pääse käsiksi ilman salasanaa tai käyttäjätunnusta. Suomessa asiat tuskin ovat kovin paljon paremmin.

Tiedostavan kivijalkakaupan kannattaisikin tarjota verkko asiakkaiden käyttöön jo sosiaalisen median palveluiden takia. Foursquare on maailmalla huomattavasti suositumpi kuin Suomessa - check-in leviää siis helposti hyvinkin laajalle - Facebookista puhumattakaan. Miksei check-in voisi olla jopa vaatimus verkon käytölle? Veikkaan että moni kokisi sen pieneksi hinnaksi siitä, että pääsee lukemaan sähköpostinsa tai katsomaan Facebook-päivitykset.

Kaikki eivät silti ole täysin kuutamolla tässä asiassa. Esimerkiksi tavaratalo Century 21 päästää asiakkaat kiinni ilmaiseen Wi-Fiin kunhan on rekisteröitynyt ilmaiseksi kanta-asiakkaaksi. Toisella kaupalla (jonka nimi pääsi unohtumaan) verkon "käyttömaksuna" oli Facebook-appsin asentaminen. Sinnepäin siis. Starbucks on puolestaan luonut ilmaisesta Wi-Fistä itselleen kilpailuedun: kaikki turistit tietävät Starbucksin tarjoavan toimivan yhteyden joka kuppilassa.

Entäpä asiakkaat, jotka eivät tarvitse Wi-Fiä? Foursquaren tarjoukset olisi erinomainen tapa palkita jakamisesta. Yllättävän harva yritys kuitenkaan hyödyntää niitä edes New Yorkissa. Tässä suhteessa suomalaisilla kivijalkakaupoilla olisikin mahdollisuus olla edelläkävijöitä. Mikseivät esimerkiksi kosmetiikkayritykset tarjoaisi näytepakkauksia Foursquare-tarjouksena tavarataloissa? Nythän näytteitä jaetaan ilmaiseksi tai ostosten yhteydessä.

Käytännössä ilmainen Wi-Fi tarjoaisi kivijalkakaupoille mahdollisuuden tunnettuvuuden kasvattamiseen sosiaalisen median palveluiden avulla - ja varsin pienellä investoinnilla.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Elämyksellinen verkkokauppa ei synny hintoja tuijottamalla

Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila kertoi hiljattain YLE Radio 1:n ohjelmassa Verkkokaupan tila 2013 -tutkimuksesta, jossa tutkitaan vuosittain verkkokaupan kykyä johtaa asiakaskokemusta. Tämän vuoden tutkimuksessa yksi keskeisistä havainnoista oli kotimaisten verkkokauppojen onneton kyky tuottaa elämyksiä verkkokaupassa, mikä johtaa tutkijoiden mukaan heräteostosten vähyyteen. Maallikko voisi ajatella että asiakasuskollisuus ei myöskään ainakaan kohene.

Tutkimusta on helppo uskoa - eihän verkkokaupassa asioiminen ole mikään erityinen elämys. Tuotteita saa etsiä usein huonosti suunnitelluilta sivuilta kissojen ja koirien kanssa ja edeten sitten kassalle sekä toimitustapaa valitsemaan. Lopulta maksu ja siinä se sitten olikin. Sujuva prosessi mutta ei aiheuta juuri minkäänlaisia tuntemuksia.

Samaisessa Mikä maksaa? -radio-ohjelmassa Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä tuli myös todistaneeksi, että ainakaan hänen edustamassaan yrityksessä elämyksellisyyteen ei juuri ole ajatuksia haaskattu. Seppälän kaikki kommentit viittasivat käytännössä verkkokaupan (mahdolliseen) kykyyn tarjota asiakkaille halpoja hintoja ja hyvää saatavuutta.

Jäin miettimään mistä sitä elämyksellisyyttä voisi saada verkkokauppaan käytännössä. Mitä
elämyksellisyys edes on? Wow-reaktioita, yllätyksellisyyttä, hauskuutta? Jotain mikä saisi haluamaan palata juuri siihen verkkokauppaan takaisin? Ehkä.

Voisiko vaikka kodinkone- ja elektroniikka-kaupassa elämyksellisyys olla sitä, että tarjolla olevaa televisiota klikkaamalla, myyjä kertoisi videolla television keskeiset tiedot Suomeksi - ilman tekniikkajargonia? Tai mitä jos voisin rekisteröityneenä asiakkaana valita, millä tasolla haluan että myyjä videolla televisiota esittelee - perustaso, harrastelija, asiantuntija?

Samalla haastettaisiin verkkokauppa miettimään, mikä oikeasti erottaa tuotteet toisistaan - nythän harva kodinkonemyyjä osaa kertoa oikeasti kahden television eron varsinkaan sotkeutumatta resoluutioihin tai liitäntöihin. Kenties se parantaisi verkkokauppojen osaamista myynnin saralla, jota Mattila haastattelussa myöskin kritisoi.

Toinen idea - mitä jos verkkokauppa käyttäisi pelillistämisen keinoja elämysten luomisessa? Asiakastilille kertyisi pisteitä sitä mukaan monellako sivulla kierrät kaupassa, montaako tuotetta klikkaat ja etenkin montaako suosittelet kavereillesi Facebookissa? Pisteitä saisi myös kirjautumisesta verkkokauppaan - miksei myös Foursquaren kautta check-inistä mahdolliseen saman ketjun kivijalkamyymälään? Riittävä määrä pisteitä toisi alennuskoodin verkkokauppaan.

Verkkokauppamarkkina olisi täynnä mahdollisuuksia kehittää asiakaskokemusta, mutta jos toimitusjohtaja Seppälän tapaan tuijotamme vain hintoja ja valikoimia, nämä jäävät helposti taka-alalle.

Kommentoi toki tekstiä ja jaa se eteenpäin mikäli se herätti ajatuksia!

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Suomalainen verkkokauppa seisoo lähtötelineissä - palkinnot jaettiin jo

Keskustelu mediassa käy tällä hetkellä lähes yksinomaan Suomen kilpailukyvyssä - tai lähinnä sen rapautumisessa. Yksittäisen yrityksen kannalta paljon hyödyllisempää olisi miettiä omaa kilpailuasemaansa.

Verkkokauppojen kohdalla tilanne on lähes naurettava - viimeksi heinäkuussa verkkokauppojen kasvun raportoitiin valuvan ulkomaille. Suomalaisia toimijoita katsellessa ei tosin tarvitse olla kovinkaan ihmeissään miksi homma ei tunnu oikein onnistuvan - erottuminen massasta on vähäistä ja hinnat sekä valikoimat liki samat kuin kivijalkakaupoissa. Pahempi ongelma on kuitenkin ihan muualla: Suomalaiset seisovat lähtötelineissä vaikka mitalit on jo jaettu.

Koko asetelma on oikeastaan aika hullunkurinen. Suomalaiset verkkokaupat yrittävät taistella ulkomaisia verkkokauppoja vastaan - siis kaikkia muita ulkomaisia. Suomi vastaan muu maailma. Mikä ihme saa suomalaisen verkkokaupan pysymään vain Suomen pikkuriikkisillä markkinoilla kun muut ulkomaiset verkkokaupat toimivat globaaleilla markkinoilla?

Esimerkiksi Stockmann: Verkkokauppa ei ole saatavilla edes englanniksi (tilanne 13.8.2013) - tai sitten se on kätketty todella hyvin. Stockmann myös investoi rajusti Venäjälle - eikö kannattaisi palvella venäläisasiakkaita myös verkossa kun kerran venäläiset ovat innoissaan suomalaiskauppojen korkeasta laadusta?

Prisma on toista maata - sen englanninkielinen sisältö on yhden sivun esittely Prisman tavarataloista - tosin silläkin sivulla kaikki muu on suomeksi. Venäjäksi tilanne on tismalleen sama. Ja Prismojahan on rakenteilla pelkästään Pietariin vähintään 15. Ei siis vielä mitään kiirettä viedä laadukkaita suomalaistuotteita verkkokaupan avulla verkosta käsin.

Iittala on selvästi pidemmällä kansainvälisessä verkkokaupassaan - toimitus on mahdollinen Tanskaan, Belgiaan, Ranskaan, Saksaan, Iso-Britanniaan ja Hollantiin. Mutta miksi ihmeessä ei Ruotsiin tai Venäjälle - siis niihin maihin, joissa Iittala saatettaisiin jopa muistaa Suomen-vierailuilta. Verkkokauppaa ei ole vaivauduttu edes kääntämään näille kielille.

Tässä siis vasta pari esimerkkiä siitä, miksi suomalainen verkkokauppa ei menesty kansainvälisesti - emme ole edes "lähteneet ulkomaille". Olisikin mielenkiintoista kuulla, milloin verkkokauppojen mielestä olisi oikea hetki alkaa toimia.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Miten autotalot voisivat kehittää asiakasviestintäänsä toimituksenaikana?

Tilasin kesäkuussa uuden työsuhdeauton - Volkswagenin. Kun paperihommat oli saatu kuntoon, sain sähköpostilla viestin että auton arvioitu toimitusaika on syyskuun alussa - aika kauan kestää, mutta se nyt oli odotettua. Sen jälkeen seurasi täydellinen radiohiljaisuus. Paitsi että sain toki kaksi spämmiviestiä Volkkarin markkinointiosastolta - hyvä yritys myydä talvirenkaita, mutta vähän myöhässä ja väärälle kohdeyleisölle.

Miksei iso saksalainen autotalo osaa käyttää teknologiaa edes hiukan hyödyksi tilaus-toimitusprosessinsa viestinnässä? Joku voisi kutsua tätä jopa asiakaspalveluksi.

Otetaan pari ihan simppeliä "mitä jos"-kysymystä;

1) Mitä jos asiakas saisi vaikka tiedon siitä, milloin auto on menossa vaikka tuotantoon, milloin se on lähetetty kohti Suomea, milloin se on saapunut kotikaupunkiini ja niin edelleen? Ei tarvitsisi arvailla että pitääköhän aikataulu, joka muutenkin pitkittyi heti kättelyssä automyyjän arviosta.

2) Mitä jos asiakas saisi toimitusprosessin aikana pari kuvaa siitä, missä kohtaa tuotantoprosessia uusi auto milloinkin on? Itseäni ainakin huvittaisi seurata silloin tällöin mitä tulokkaalle kuuluu. "Tässä kuvassa Rolf asentaa uuteen autoosi penkkejä, tässä Jürgen pyyhkii pölyt pois.." Olisi myös hauska tietää missä tehtaalla kyseinen yksilö oikeasti valmistetaan.

Samalla autoyhtiö pääsisi elvistelemään prosessin nopeudella ja uusimmalla tuotantotekniikallaan. Rengasfirma voisi samalla mainostaa omia tuotteitaan - "asensimme juuri uudet Nokian Renkaiden Hakkapeliitat autoosi". Saattaisin jopa jakaa viestini some-kanaviin ja tulla samalla mainostaneeksi saksalaista tehokkuutta.

Hurjemmissa visioissa tilaaja voisi vaikka katsoa videon välityksellä kun oma tilaus lipuu ulos tuotantolinjan lopusta. Mutta koska perusasioita ei ole vielä kasassa, koitetaan pitää jalat maan pinnalla.

Veikkaan että Volkswagenilla on aika tarkka tieto tilaukseni etenemisestä jo nyt - miksei sitä siis voisi hyödyntää asiakasviestinnässä? Vai eikö totuus vain kestä päivänvaloa? En usko että pieni sovellus, joka näyttäisi tilaukseni etenemisen sekä karttapohjan, jossa näkyisi auton sijainti, olisi kovin suuri ponnistus teknisessä tai taloudellisessa mielessä.

Jopa paljon haukutut postiyhtiöt jakavat pakettien seurantatiedot asiakkailleen vaikka periaatteessa estimaatti saapumisesta ja saapumisilmoitus riittäisivät ihan hyvin - mikseivät autofirmat?

Vai tilasinko vaan liian halvan auton? Saisiko toimitusseurannan Audin tilaukseen, joka kuitenkin kuuluu samaan konserniin? No, eipä kukaan ole vaivautunut sitäkään mainostamaan, joten too late!

Mitä muuta autotalot voisivat tehdä tällä saralla paremmin?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Missä ovat muiden alojen Assemblyt?

Eksyin Assembly -tapahtuman nettisivuille katsomaan viimeisimmän tapahtuman kilpailuvideoita - jälleen kerran taso oli vaikuttava ottaen huomioon että tekeleet oli väsätty 4 päivässä.

Assemblyn ideahan on koota yhdeksi viikonlopuksi yhteen ohjelmoijia, muusikoita ja graafikoita luomaan jotain uutta ja ihmeellistä - pääasiassa audiovisuaalisia demoja. Tapahtuma järjestetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä ja töitä tehdään kelloon katsomatta. Ja osallistujat itse maksavat siitä että pääsevät mukaan.

Tuli mieleen, että miksi tällaista järjestetään vain nörttien parissa? Ja miksi juuri he ovat niin vihkiytyneitä asialle, että viettävät koko viikonlopun koodaten - ja vielä maksavat siitä?

Mitä jos Assemblyyn koottaisiinkin markkinoinnin, verkkokaupan, IT-johtamisen ja sosiaalisen median ammattilaiset? Kuinka moni edes lähtisi mukaan? Tavallaan aika outoa että ihmiset ovat usein valmiit käyttämään harrastukseensa vaikka kuinka paljon aikaa ja mutta jos töitä täytyisi tehdä saman verran palkatta, harva hihkuisi intoa.

Kuvitellaan kuitenkin että edellä mainittujen alojen ammattilaiset saataisiin koottua yhden katon alle vaikka pariksikin päiväksi. Perinteisen Assemblyn tavoin tapahtumassa voitaisiin kilpailla vaikka siitä, mikä porukka keksii innovatiivisimman verkkosovelluksen tai konseptin.

Innovoinnin sanotaan usein lähtevän siitä, että ihmiset tuodaan yhteen siten, että ideoiden - myös puolivalmiiden - yhdistely on mahdollista muiden osallistujien ideoiden kanssa. Assemblyssähän tämä toteutuu jo nyt puhtaimmillaan. Olisi varsin houkuttelevaa nähdä mitä muiden alojen ammattilaiset saisivat aikaan. 

Toinen asia on sitten ideoiden vieminen eteenpäin. Osallistujat voisivat lopuksi esimerkiksi myydä konseptinsa tapahtuman järjestäjälle tai lähteä kehittämään sitä itse eteenpäin. Toisaalta osallistujien mahdolliset työnantajat voisivat työstää ideoita eteenpäin myös yhteistyössä - jopa coopetition -hengessä.

Herääkin kysymys, miksei tällaista ole jo tehty?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Verkkolehti ei ole lehti

Sanoma Oy julkaisi hiljattain osavuosikatsauksen, joka oli melko karua luettavaa. Lukijakato tuntuu jatkuvan printtimediassa, minkä lisäksi vielä mainostajatkin karttavat - ei mikään helppo tilanne kaiken kaikkiaan. Verkkopuolella mittarit osoittavat ylöspäin mutta perinteisten kanavien korvaajasta ei vielä ainakaan voida puhua.

Sekä Sanoma että muut lehtikustantajat hakevat kasvua viemällä sisältöään verkkoon. Helsingin Sanomat sekä muut keskeiset julkaisut löytyvätkin nykyisin jo kaikissa mahdollisissa formaateissa - on näköislehteä, verkkolehteä, iPad-lehteä, kännykkälehteä jne. Ja juuri tässä mennäänkin vikaan. Kustantajat vievät intohimoisesti lehtensä verkkoon eri formaateissa sen sijaan että fokus keskittyisi sisältöön ja kunkin formaatin käyttötapaan. Tuloksena on naurettavan huonoja käyttöliittymiä sekä hukattuja mahdollisuuksia hyödyntää kunkin formaatin parhaita puolia sekä verkon sisältöjä.

Otetaan Hesari esimerkiksi. Ipadille suunnattu appsi sisältää kaksi vaihtoehtoa; näköislehden sekä iPadille suunnatun version, jonka käyttökokemus on luokattoman huono; juttujen osia jää usein puuttumaan, artikkelien asettelu on mitä sattuu jne. Kummassakin "iPad-lehdessä" lukija joutuu kääntelemään sivuja ja zoomailemaan saadakseen teksistä selvää ja kokemus on muutenkin varsin kökkö.

Tuntuukin että lehti on sellaisenaan yritetty survoa iPadin sisään miettimättä yhtään mikä on olennaista lukijalle ja mikä ei. Miksi esimerkiksi sisällön järjestys on olennaista kun monet lukijat (itseni mukaan lukien) eivät kuitenkaan lue kaikkia osioita? Miksei lukija voi järjestää osioita siihen järjestykseen kun itse haluaa?

Korostettakoon tähän väliin että verkkojulkaisujen outoudet eivät toki ole pelkästään Hesarin tai Sanoman ongelma - muut kustantajat toistavat järjestäen samat asiat onnistumatta yhtään sen paremmin.

Jos verkon sisällöt olisi integroitu verkkojulkaisuihin paremmin "lehden" sisällä pääsisi selaamaan Wikipediasta lisätietoja ja Youtube-videot olisivat klikkauksen päässä - samaan tapaan kuin mitä kirjoitin aiemmin e-kirjoista. Wikipedia voisi jopa säästää toimittajien aikaa - tunnettujen henkilöiden taustat löytyvät sieltä joka tapauksessa jo. Toisaalta esimerkiksi Hesarin toimittajat ovat sankoin joukoin Twitterissä - mikseivät toimittajien twiittaukset voisi olla mukana artikkelissa reaaliaikaisesti? Tai miksei "lehti" voisi tuktailla Foursquaren kautta liikkeitäni ja kertoa vaikka arvosteluita ravintoloista, joihin olen tehnyt check-inin - matkavinkeistä puhumattakaan? Sijaintitietojeni perusteella voitaisiin kohdentaa mainontaa tarkemmin ja vaikka kertoa lähellä tapahtuvista liikenneonnettomuuksista.

Mainonnan kannalta artikkeleiden sekaan voitaisiin enemmän sisällyttää tekstilinkkejä - niillä kun on monessa tilanteessa suurempi esimerkiksi hakukoneoptimoinnillinen arvo silmille pomppivaan banneriin verrattuna. Joku voisi jopa klikata linkkiä mielenkiinnosta - bannereitahan ei tutkimusten mukaan klikkaile juuri kukaan.

Tässä vain muutama esimerkki toiminnoista, jotka tekisivät veisivät vaikkapa Hesarin verkkolehteä kohti aitoa verkko-Hesaria. Ja siinä on aika iso ero.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.