Suomalainen korttipakka ei näytä digitalisoitumisen merkkejä

Muovikortti allekirjoituksella on edelleen turvallisin ja luotettavin keino todistaa paitsi henkilöllisyyttään, myös esimerkiksi ajo-oikeutensa - ainakin mikäli suomalaisiin viranomaisiin on uskominen.

Kirjoitin tammikuussa 2015 blogitekstin "Digitaalinen Suomi toimii muovikorteilla", jossa ihmettelin erilaisten korttien määrää ja sitä, miksi joka asiaan tarvitaan 2010-luvulla Suomessa oma muoviläpyskä. Huomio keskittyi tekstissä

• kela-korttiin, 
• henkilökorttiin, 
• passiin ja 
• ajokorttiin.

Aiempi teksti on levinnyt sen verran laajalle, että ajattelin katsoa tilannetta uudestaan edes pienen kehityksen toivossa.

Jo pienellä selvittämisellä käy selväksi, että kansalainen tarvitsee edelleen koko korttipakan käyttöönsä, jotta tunnistautuminen, Kela-vähennykset, matkustaminen sekä autoilu onnistuvat. Ainoa jokeri on Kela-kortti, jota ei periaatteessa tarvita edes apteekeissa - mutta se silti lähetetään edelleen jostain syystä kaikille kansalaisille. Paitsi tietysti ulkomaille mentäessä, jolloin lompakkoon pitäisi vielä saada mahtumaan eurooppalainen sairaushoitokortti.

Digitalisaatiosta ei korttiasioissa näy jälkeäkään.

Ainoastaan korttien hakemista on helpoitettu sähköisillä lomakkeilla. Tyypillistä digitalisaatiota sinänsä; tehdään asiakasrajapintaan näennäinen parannus, mutta itse taustaprosessi pyörii (oletettavasti) edelleen käsivoimin. No, parempi se kuin jonottaminen poliisiasemalla. Tai niinhän sitä voisi kuvitella. Poliisin sivujen mukaan henkilökortin hakeminen vaatii edelleen käynnin poliisiasemalla - oli hakemus täytetty verkossa tai ei.

Byrokratiassa on sentään tapahtunut pientä liikehdintää. Ajokorttien myöntäminen on 1.1.2016 jälkeen ollut Ajovarma Oy:n vastuulla. Sinänsä hyvä, että Poliisi voi keskittyä edes vähän enemmän rosvojen jahtaamiseen - ja passeihin sekä henkilökortteihin. Toisaalta vaikkapa Espoon kokoisessa pitäjässä on kokonaista 2 Ajovarman toimipistettä, jotka ovat avoinna arkisin klo 9 - 16.45. - eli juuri se ihanneaika kaikille normaalia "kahdeksastaneljään" -työtä tekeville. #NOT

Kaiken ihmettelyn keskellä korttipeli on valtiolle ilmeisen hyvä bisnes, jos katsotaan mitä mikäkin kortti maksaa ja kuinka kauan ne ovat nykyisin voimassa;

• Passi: 44 € - 48 €, voimassa 5 vuotta
• Henkilökortti: 50 €- 54 €, voimassa 5 vuotta
• B-luokan ajokortti: 30 €, voimassa 15 vuotta
• Kela-kortti, ilmainen, voimassa ikuisesti

Joko siis viranomaiset ovat neuvotelleet korttien painattamisesta aivan järkyttävän huonon diilin hyödyntämättä korttihakemusten valtavaa massaa - tai sitten korttirumban halutaan tuottavan valtiolle voittoa. Voihan tietysti myös olla, että prosessi on niin järkyttävän kankea, että työtä ja materiaalia tarvitaan oikeasti monen kympin edestä per kortti.

Ihmetystä herättää myös se, että poliisien sähköisessä asiointipalvelussa ei voi maksaa luottokorteilla - lupapisteissä käyvät käteinen ja "yleisimmät maksukortit".

Kuvien napsiminen kortteihin työllistää myös mukavasti muuten digitalisaation kourissa kituvaa valokuvaamoalaa.

Edelleen on vaikea ymmärtää, miksi muovikortti on niin pyhä digitaalisella aikakaudella kun kaikki tiedot löytyvät joka tapauksessa erilaisista rekistereistä. Ja miksi joka asiaan tarvitaan oma korttinsa? Erityisesti ajo- ja henkilökortin välinen ero tuntuu niin häviävän pieneltä, että niiden yhdistäminen tuntuisi kovin loogiselta kehitysaskeleelta. Ajo-oikeus ja henkilöllisyyden varmistaminen kun liittyvät melko läheisesti toisiinsa.

Digitalisaation kannalta henkilökortti olisi oiva väline - onhan siihen jo ajat sitten istutettu tunnistesiru. Ei vaan tule heti mieleen yhtäkään palvelua, jossa sirua voisi käyttää yhtään mihinkään.

Ohessa aiemmasta blogitekstistä päivitetty kuva, joka summaa suomalaisen korttipelin älyttömyyden.

Juho Nevalainen on digitalisaation johtamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Huonojen uutisten maa?

Suomella on menossa neljäs perättäinen taantumavuosi ja maa hukkuu yt-neuvotteluihin. Valtiovalta yrittää pääministerin johdolla keksiä yhä masentavampia termejä talouden tilanteesta, jotta "viesti menisi perille". Media uutisoi talouden huonot uutiset orjallisesti ja jättää valonpilkahdukset pimentoon ylläpitäen samalla maanlaajuista apatiaa.

Oheinen graafi Googlen hakumääristä yt-neuvotteluiden osalta kertoo että suunta on jälleen ylöspäin kesän jäljiltä mutta vuoden 2009 lukemista ollaan vajottu täysin pohjamutiin. Jotain hyvää yt-puolellakin.

Samaan aikaan toisaalla; kasvuhakuiset yritykset avaavat uusia toimipisteitä ja palkkaavat työntekijöitä ja mikäli kiireeltään ehtivät, päivittelevät pätevien työnhakijoiden pulaa.

Erona näissä edellä mainituissa tilanteissa on yksi asia; toinen saa mediassa huomiota, toinen ei. Lehdet pullistelevat aukeama toisensa perään irtisanomis(uh)illa ja suurilla numeroilla sekä kertovat sydämiä riipaisevia tarinoita juuri hankituista omakotitaloista. Kasvu-uutiset mainitaan marginaalissa huomaamattomasti.

Herääkin kysymys miten paljon Suomen apatiasta on oikeasti median aikaan saamaa? Miten maan yleinen mentaliteetti muuttuisi jos lehtien pääuutisia olisivatkin yritykset, jotka ilmoittavat palkkaavansa vaikka heti kymmeniä uusia työntekijöitä ja yt-neuvottelut mainittaisiin marginaalissa. Tokihan huonotkin uutiset on kerrottava.

Ohessa muutama nopeasti Twitteristä etsitty esimerkki yrityksistä, jotka hakevat kerralla yli kymmentä työntekijää.

eCraft: 15 työntekijää haussa kerralla

Buorre ja Seidat: 12 työntekijää haussa kerralla

Sofigate: 60 työntekijää haussa kerralla

Lehdet tietysti kirjoittavat sitä minkä kuvittelevat menevän kaupaksi (tosin Sanoman viimeisimmän tulosjulkistuksen jälkeen tämän voi varmasti kyseenalaistaa..) ja ilmeisesti suomalainen tykkää lukea yt-märehtimisestä - ja vielä maksaa siitä. Mutta päivästä toiseen jatkuva huonojen uutisten aivopesu ei voi olla vaikuttamatta yleiseen ilmapiiriin.

Voisivatko lehtitalot ja tv-uutistuotannot aloittaa yhteisen (vaikka kuukauden kestävän) kampanjan, jossa nostetaan esiin hyvät uutiset Suomen taloudesta ja tuetaan menestyviä yrityksiä?

Ei varmaan olisi liikaa pyydetty. J

Juho Nevalainen on digitalisaation johtamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.