Huonojen uutisten maa?

Suomella on menossa neljäs perättäinen taantumavuosi ja maa hukkuu yt-neuvotteluihin. Valtiovalta yrittää pääministerin johdolla keksiä yhä masentavampia termejä talouden tilanteesta, jotta "viesti menisi perille". Media uutisoi talouden huonot uutiset orjallisesti ja jättää valonpilkahdukset pimentoon ylläpitäen samalla maanlaajuista apatiaa.

Oheinen graafi Googlen hakumääristä yt-neuvotteluiden osalta kertoo että suunta on jälleen ylöspäin kesän jäljiltä mutta vuoden 2009 lukemista ollaan vajottu täysin pohjamutiin. Jotain hyvää yt-puolellakin.

Samaan aikaan toisaalla; kasvuhakuiset yritykset avaavat uusia toimipisteitä ja palkkaavat työntekijöitä ja mikäli kiireeltään ehtivät, päivittelevät pätevien työnhakijoiden pulaa.

Erona näissä edellä mainituissa tilanteissa on yksi asia; toinen saa mediassa huomiota, toinen ei. Lehdet pullistelevat aukeama toisensa perään irtisanomis(uh)illa ja suurilla numeroilla sekä kertovat sydämiä riipaisevia tarinoita juuri hankituista omakotitaloista. Kasvu-uutiset mainitaan marginaalissa huomaamattomasti.

Herääkin kysymys miten paljon Suomen apatiasta on oikeasti median aikaan saamaa? Miten maan yleinen mentaliteetti muuttuisi jos lehtien pääuutisia olisivatkin yritykset, jotka ilmoittavat palkkaavansa vaikka heti kymmeniä uusia työntekijöitä ja yt-neuvottelut mainittaisiin marginaalissa. Tokihan huonotkin uutiset on kerrottava.

Ohessa muutama nopeasti Twitteristä etsitty esimerkki yrityksistä, jotka hakevat kerralla yli kymmentä työntekijää.

eCraft: 15 työntekijää haussa kerralla

Buorre ja Seidat: 12 työntekijää haussa kerralla

Sofigate: 60 työntekijää haussa kerralla

Lehdet tietysti kirjoittavat sitä minkä kuvittelevat menevän kaupaksi (tosin Sanoman viimeisimmän tulosjulkistuksen jälkeen tämän voi varmasti kyseenalaistaa..) ja ilmeisesti suomalainen tykkää lukea yt-märehtimisestä - ja vielä maksaa siitä. Mutta päivästä toiseen jatkuva huonojen uutisten aivopesu ei voi olla vaikuttamatta yleiseen ilmapiiriin.

Voisivatko lehtitalot ja tv-uutistuotannot aloittaa yhteisen (vaikka kuukauden kestävän) kampanjan, jossa nostetaan esiin hyvät uutiset Suomen taloudesta ja tuetaan menestyviä yrityksiä?

Ei varmaan olisi liikaa pyydetty. J

Juho Nevalainen on digitalisaation johtamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Miten digitaalisuutta voisi hyödyntää radio- ja TV-mainonnassa

"Video killed the radio star", laulettiin 80-luvulla kun MTV:n uskottiin tappavan radiokanavat kertaheitolla. Mutta mitä vielä - vuonna 2014 radio näyttää elinvoimaiselta (vaikkakin kovin keskittyneeltä muutamille toimijoille). Nykyradiokanava twiittaa, lähettelee Instagramiin kuvia ja organisoi ilmaiskeikkoja kuulijoilleen ja lähetykset löytyvät verkosta joko livenä tai jälkilähetyksinä.

Mietin jo yli vuosi sitten (radio)mainononnan tulevaisuutta tekstissä "Shazam mullistaa mainonnan". Aihe palasi mieleen kun keskityin kerrankin kuuntelemaan radiossa pyöriviä mainoksia; karmeaa kuultavaa. Meneekö tällaisella sisällöllä tuotteita oikeasti kaupaksi? Ainakaan mainokset eivät ole juuri muuttuneet vuodessa mihinkään - ärsyttäviä renkutuksia piisaa ja mieli tekee vain vaihtaa radiokanavaa.

Olisi mielenkiintoista nähdä statistiikkaa kehnojen radiomainosten tuottavuudesta.

Radio- ja televisiomainonta kaipaisivat kipeästi digitalisaation uusia keinoja mainonnan tehostamiseen. Yksi mahdollisuus olisi nimenomaan älypuhelinten puheentunnistuksen hyödyntäminen.

Tällä hetkellä mainoksia joudutaan pyörittämään tuhansia kertoja jotta oma mainos tai edes siinä mainittu verkkosivun osoite jäisi kuulijan mieleen. Ja toistokerrathan maksavat. Toisaalta radiot ja televisiokanavat joutuvat pyörittämään samojen asiakkaiden mainoksia erityisesti parhailla paikoilla eikä asiakaskuntaa päästä laajentamaan - parhaalle paikalle kun ei mahdu kuin tietty määrä mainostajia. Lisäksi verkon mobiilikäyttö laajenee jatkuvasti, jolloin kiireinen kuluttaja olisi saatava mainoksen esittämisen aikaan siirtymään halutulle verkkosivulle heti.

Puheentunnistuksen hyödyntäminen voisi toimia esimerkiksi näin (klikkaa kuva isommaksi)


Radiokanaville voisi aueta täysin uudenlaiset mainosmarkkinat tarkemman statistiikan avulla. Toisaalta kuluttajille voitaisiin tarjota erilaisia palveluita ja esimerkiksi pelillistämisen keinoin kuluttajille voisi tehdä kannattavaksi pitää puheentunnistusta päällä aina kun kuuntelee radiota tai katsoo televisiota. Esimerkiksi piste per klikki ja tietty pistemäärä oikeuttaa alennuskuponkiin kumppaniyrityksen kahvilassa.

Mitä muuta Shazamin kaltaisilla puheentunnistuspalveluilla voisi kehittää radioille ja televisiokanaville?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

ICT-ammattilainen sosiaalisessa mediassa

Kävin puhumassa Sofigate Young Professionals -ryhmän tilaisuudessa henkilöbrändäyksestä, sosiaalisesta mediasta sekä mielipidejohtajuudesta. Ohessa esitykseni slidet!

IT Management Expert in Social Media from Juho Nevalainen

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Blogitekstien aika meni jo?

Kuva: www.business2community.com

Sosiaalisen median palveluissa - erityisesti LinkedInissä ja Twitterissä - ei voi olla törmäämättä erilaisiin pikkunäppäriin kuvituksiin, infograafeihin, sarjakuviin ja niin edelleen. Kiinnostava kuva tuntuu leviävän varsin laajalle varsin helposti. Silti monet (allekirjoittanut mukaan lukien) käyttävät aikaansa pitkienkin blogitekstien ja artikkeleiden kirjoittamiseen sillä oletuksella, että lukija pysyy mukana tekstin loppuun asti.

Lukeeko joku oikeasti blogien tekstejä kokonaan? Miten pitkän tekstin lukija jaksaa vielä loppuun asti? Netti onkin pullollaan ohjeita, joita seuraamalla lukija saadaan pidettyä tekstin ääressä loppuun asti. Miksi blogiteksti on formaattina niin rakas, että siitä halutaan pitää kiiinni jos kerran ihmisten keskittymiskyky pirstoutuu jatkuvasti yhä pienempiin ja pienempiin osiin?

Ainakin itse huomaan vilkaisevani blogitekstejä pikaisesti useastikin mutta harvemmin kokonaan luettujen tekstien määrä jää varsin pieneksi. Tekstin täytyy olla todella hyvin kirjoitettu ja / tai aiheen täysosuma kiinnostavuuden kannalta.

Jos näin on, eikö olisi viisaampaa koettaa esimerkiksi kuvien avulla kertoa artikkelin pääpointit - teksti toimikoon taustatukena niille, jotka haluavat syventyä ja käyttää aikaansa enemmän aiheen parissa. Toki laajalle levinneitä ja suosittuja blogitekstejäkin löytyy runsaasti, mutta valtaosa taitaa kuitenkin hukkua massan sekaan.

Kokeilin tätä itse. Kirjoitin ICT Standard Forumille tekstin palavereista ja fasilitoinnista, joka myöhemmin julkaistiin myös CIO.fi -sivulla. Jaoin linkin Twitterissä ja LinkedInissä ja sain molemmissa palveluissa muutamia tykkäyksiä (LI:ssä peukkeuja, Twitterissä tähtiä).

Piirsin tämän jälkeen artikkelista oheisen kuvan, joka summaa pääpointit nopeasti omaksuttavaan muotoon muutaman tekstirivin kanssa. Jaoin kuvan sekä linkin itse tekstiin samoissa kanavissa ja kuva sai nopeasti arviolta kymmenkertaisen määrän huomiota.

Kuvia on toki käytetty jo pitkään blogeissa visuaalisina elementteinä erilaisiin tarkoituksiin mutta silti teksti tuntuu olevan pääosassa useimmissa julkaisuissa. Olisiko syytä tehdä tässä asiassa täyskäännös?

Esimerkki toisesta ääripäästä ovat Slidesharen presentaatiot, joissa kuvat ja visuaaliset elementit vievät usein huomion täysin. Itse asiassa niin täysin että "lukija" putoaa usein kärryiltä. Esitys onkin mahdollisesti tehty tilaisuuteen, jossa puhuja kertoo asiansa suullisesti ja presentaatio toimii taustatukena - ja hyvä niin. Täysin kuvitettu esitys pystyy kuitenkin harvoin sellaisenaan kertomaan koko blogitekstin sisältöä.

Mitä mieltä olette - onko kirjoitettujen blogien aika ohi sosiaalisessa mediassa?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Moderni palaveri suuntaa eteenpäin - fasilitoidusti

Palaverit ja kokoukset on eri medioissa tuomittu vähintäänkin ajanhukaksi – eniten julkisuutta lienevät saaneet 925-hanke sekä EVA:n Työväen teatteri-pamfletti.

Kärjistäen sanottuna palavereihin kutsutaan kaikki, jotka saattavat jotenkin liittyä palaverin teemaan, agenda on korkeintaan pari ranskalaista viivaa passiivimuodossa, valmistautuminen on olematonta ja suurin osa ajasta menee monen kohdalla kännykän räpläämiseen. Kukaan ei johda tai ohjaa palaveria ja muistiinpanoja tehdään satunnaisesti - eikä niitä todellakaan jaeta muille.

Palaverit kestävät tyypillisesti aina tunnin, josta suurin osa käytetään taaksepäin katsomiseen; mitä on tehty, missä mennään ja niin edelleen. Viimeisen 10 minuutin aikana fokus siirretään kiireessä seuraaviin askeliin. Käytännössä palaveri joudutaan lopettamaan 5 minuuttia etuajassa, jotta osallistujat ehtivät seuraavaan istuntoon ajoissa.

Etäneuvotteluissa tilanne kärjistyy vielä entisestään osallistujien surffatessa koneillaan palaverin aikana ties missä.

Oltiin palaverista mitä mieltä tahansa, tietyt asiat täytyy kuitenkin saada käsiteltyä yhteisesti - siitä ei pääse mihinkään. Ammattimainen fasilitointi tuo monesti selkeästi lisää tehokkuutta tekemiseen ja auttaa kääntämään katseen eteenpäin palavereissa, joissa aika on aiemmin käytetty taustapeiliin vilkuiluun.

Moderni fasilitaattori hyödyntää liiketoiminnan sosiaalisen median palveluita hyväkseen. Esimerkiksi katselmointia, arviointia ja priorisointia kaipaavat asiat voidaan käsittellä etukäteen ajasta ja paikasta riippumatta päätöksiin asti, jolloin palaverin aikana näitä asioita ei tarvitse enää käsitellä. Yhteinen aika voidaan käyttää eteenpäin katsomiseen sekä esimerkiksi yhdessä ideointiin.

Huomionarvoista on myös, että kaikista asioista ei tarvitse järjestää palaveria. Yrityssome-ratkaisujen avulla vaikkapa tiimin yhteinen näkemys tietystä asiasta on mahdollista muodostaa verkossa ohjatusti ajasta ja paikasta riippumattomasti, mikä osaltaan vapauttaa aikaa niille palavereille, joissa kaikkien on oikeasti oltava läsnä. Aikaa säästyy ja parhaimmillaan myös matkakulut pienenevät.

Teknologia ei kuitenkaan yksin ratkaise mitään ja organisaation kulttuurin onkin oltava ratkaisua tukeva. Fasilitoinnin puuttuessa yhteistyö verkossa voi mennä aivan yhtä turhanpäiväiseksi sekoiluksi kuin kasvotusten pidettävä palaverikin. Osaavan fasilitaattorin apuvälineenä online-työkalut tuovat kuitenkin merkittävän lisäarvon tehostamalla tekemistä sekä automatisoimalla dokumentointia.

Asioiden käsittely verkossa ei tapahdu itsestään vaan toiminnan täytyy olla sekä ohjattua, myös tavoitteellista; jollain on oltava näkemys tavoitteista ja miten erityisesti miten se saavutetaan. Osallistujien sitoutuminen yhteiseen tekemiseen on niin ikään keskeisesessä roolissa asianmukaista viestintää ja muita johtamisen perusasioita unohtamatta.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Digitaalisuudesta kilpailuetua lentämiseen

Parin viimeisen lentomatkan aikana olen miettinyt lentomatkustamista ja sen kehittymistä matkustajan näkökulmasta. Enkä ainoastaan surkean palvelun kautta. Aika surkea kehitys kaiken kaikkiaan. Lentäminen on toki halventunut merkittävästi ja reittiverkosto laajentunut rajattomaksi, mutta itse matkustamiskokemus on pysynyt digitaalisuuden yleistymisestä huolimatta kännykkälippua lukuun ottamatta samana viimeiset vuosikymmenet - hiukan kärjistäen toki.

Astu sisään koneeseen - etsi paikka - turvaesittely - huonosti kuuluvia kuulutuksia - "tarjoilu" matkan pituudesta riippuen joko olematon tai kehno - kärrymyynti - kuulutus ohjaamosta - santsikuppi - laskeutuminen - heippa.

Ei paljon auta, että esimerkiksi Finnair julistaa verkkosivuillaan "Koe uusi tapa lentää" ja "Löydä koko elämys". Itse asiassa lentomatkustaminen oli elämys ainoastaan ensimmäisellä kerralla - sen jälkeen palveluita on ainoastaan leikattu ja elämystä tuovia elementtejä karsittu. Ja nyt puhuu siis Economy-luokan matkustaja.

Kilpailuedusta tuskin kannattaa palvelun kohdalla puhua, vaikka toki yhtiöissä eroja löytyykin. Aika harva vaihtaa kalliimpaan lippuun ja huonompaan kellonaikaan vain lentoemon hymyn leveyden takia.

Miten lentoyhtiöt voisivat tarjota kiinnostavampaa palvelua lennoilla - tässä muutamia ajatuksia;

Lähes kaikilla matkustajilla on jo jonkinlainen älylaite mukanaan lentokoneessa - miksi siis lentoyhtiöt tuhlaavat kalliisiin viihdejärjestelmiin? Voisiko yhtiö tarjota matkustajille yhteisen applikaation, jonka kautta matkustajat voisivat tehdä yhteisesti asioita - esimerkiksi lennon aikana matkustajien välinen Angry Birds -turnaus? Voittaja voitaisiin palkita lennon lopulla. Samalla applikaatiosta voisi katsoa elokuvia tai vaikka ostaa lisämaksusta mitä tahansa viihdettä.

Kuva: aircraftinteriorsinternational.com

Toisaalta matkustajat voisivat jakaa vinkkejä matkakohteesta tai vaikka sopia kimppakyytejä kohdekaupungin keskustaan lentokentältä. Yksin makustavat voisivat löytää toisensa matkan aikana, liikematkustajat voisivat LinkedInin avulla näyttää olevansa koneessa ja löytää potentiaalisia asiakkaita.

Lentoyhtiö voisi toisaalta esimerkiksi kysyä palautetta reaaliaikaisesti vaikkapa ruokailun jälkeen. Online-äänestys ruoan mausta olisi hauska ohjelmanumero lennolle. Matkustajien käyttäytymisestä saataisiin enemmän tietoa ja toisaalta mahdollisuudet mainostamiselle sekä brändin vahvistamiselle olisivat ilmeiset.

Langaton internethän on jo arkipäivää osalla lentoyhtiöistä. Toisaalta monilla yhtiöillä on jo omat mobiiliapplikaationsa, jotka lupaavat auttaa matkan eri vaiheissa. Utopiasta ei siis voida puhua.

Miten muuten lentomatkustamista voisi nykyaikaistaa?

--------------------------
Aiheeseen liittyen:
Lasi vettä Blue1:n lennolla: 3 euroa.
Asuntokauppaa voisi nykyaikaistaa helposti
5 ehdotusta messujen modernisointiin
Crowdsourcing tehostaisi pysäköinninvalvontaa

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Asuntokauppaa voisi digiaikaistaa helposti

Miten asuntonäytöt hoidettiin 80- ja 90-luvulla? Asuntoja ilmoiteltiin lehdissä, kiinnostuneet menivät paikan päälle, jossa välittäjä tai omistaja kehui asuntoa suu vaahdossa ja jakoi paperiesitteitä. Kiinnostuineimmille lähetettiin lisämateriaali jälkikäteen varmaankin faxilla tai postilla. 90-luvun loppupuolella jopa sähköpostilla.

Huvittavaa, että 2010-luvulla toimitaan vielä täysin samalla tavalla. Okei - osa ilmoituksista on verkossa  (osa jopa sosiaalisessa mediassa) ja sähköposti kuljettaa käytännössä kaiken materiaalin vähän nopeammin, mutta perusprosessi on aikalailla ennallaan; ostajaa juoksutetaan ympäri kuuntelemassa myyntipuheita ja tutkimassa suurennuslasilla asuntoa, koska välittäjän myynti-ilmoutukseen ei kuitenkaan voi luottaa. En tiedä voiko puhua asiakaslähtöisestä toimintatavasta - digitaalisuus ei ainakaan näy toiminnassa mitenkään.

Tämä tietysti isoimpien välitystoimistojen kohdalla - toki markkinoilta löytyy räätälöityjä palveluita pienemmällä tai isommalla lisähinnalla.

Voisiko asuntojen myyntiä helpottaa mitenkään? Esimerkiksi siten, että ostajan (ja myyjän) ei tarvitsisi juosta turhaan paikan päälle jos jo ovella on selvää, että tässä ei ole tuleva ihannekoti.

Ehkä helpoin tapa helpottaa prosessia olisi videoiden liittäminen verkon asuntoilmoitukseen. Asuntovälittäjä voisi kuvata älypuhelimellaan ihan riittävän laadukkaasti pätkän, jossa kävellään asunto läpi ja vaikka kerrotaan pääkohdat.

Video tuo aivan eri tasolla käsityksen, millaisesta asunnosta on kyse. Tällä hetkellähän jokaisessa ilmoituksesa on ei-mittakaavassa oleva pohjapiirros, joka jättää yleensä aika paljon kysymysmerkkejä. Tällä saralla löytyy jo joitain pioneereeja - tosin yleensä yksityisiä asunnonmyyjiä.

Videoiden katsominen voisi olla rekisteröitymisen takana, jolloin välittäjälle jäisi tieto siitä, kuka videon on katsonut. Ilmainen liidi siis. Jos sama käyttäjä katsoisi saman videon monta kertaa, voisi maalaisjärjellä ajatellen kyseessä olla kiinnostunut potentiaalinen ostaja.

Toinen hyvin yksinkertainen tapa olisi jonkinlainen asunnon suosittelu- tai arvostelumahdollisuus. Monissa palveluissa on jo olemassa "talosivu", joten miksei sinne voisi kerätä kommentteja talon tai taloyhtiön entisiltä ja nykyisiltä asukkailta? Jos kerran hotellien vertailupalvelut pursuilevat arvosteluita, miksei samoja arvioita voisi antaa niistä huoneistoista, joissa vietetään sentään paljon pidempi aika kuin hotelleissa - siis kodeista?

Ostaja saisi näin helposti kuvan siitä, ovatko aiemman asukkaat viihtyneet eikä ostajan tarvitsisi kaivaa jokaista yksityiskohtaa erikseen esiin. Ylipäätäänhän asuntomyynnissä tuntuu olevan lähtökohtana se, että se mitä ostaja ei tajua kysyä, sitä ei ole olemassa. Eli jokainen voi vuorollaan tehdä samat virheet uudestaan. Yhteisön avulla tätä asennetta voisi edes hiukan lieventää.

Miten muuten nykytekniikkaa voisi hyödyntää asuntojen myymisessä?


----------------------------
Aiheeseen liittyen:
5 ehdotusta messujen modernisointiin
Tuotearvosteluita voisi järkeistää verkossa sosiaalisen median avulla
Maksu twiitillä, kiitos
Crowdsourcing tehostaisi pysäköinninvalvontaa

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

5 ehdotusta messujen modernisointiin digitaalisuuden avulla

Kävin katsastamassa Helsingin DigiExpon viikonloppuna. Odotuksena oli nähdä uusimpia laitteita, palveluita ja muuta huikeaa digimaailmasta. Lopputuloksena oli kuitenkin pari uutta tablettia, viimeisimmät konsolipelit ja parin kameravalmistajan uutuusmallit - ei vakuuttanut.

Paljon suurempi järkytys oli kuitenkin tajuta, miten vanhanaikainen konsepti (suomalaiset) messut on. Erityisesti digimessuilta olisin odottanut jotain innovatiivisempaa kuin ne samat paperiset arvontalipukkeet ja maistiaiskioskit kuin kaikilla muillakin messuilla. Ei digitaalisuutta näköpiirissä.

Onko messu-konsepti itse asiassa jäänyt täysin kehityksestä - messuilla on ainakin viimeiset 20 vuotta ollut näytteilleasettajien ständit, esittelyitä, kokeiluita ja maistaisia sekä aikataulutettua ohjelmaa esiintymislavalla. Eikö voitaisi vihdoin keksiä jotain uutta esimerkiksi mobiililaitteiden tai sosiaalisen median hyödyntämisen avulla?

No mitä se uusi voisi olla? Tässä alkuun viisi ehdotusta, jotka tekisivät messuista kiinnostavammat.

1) Paperiset arvontalomakkeet voisi korvata QR-tägeillä, jolloin asiakaaan ei tarvitsisi ranne kipeänä rustata nimeään ties kuinka moneen kertaan - kaikilla ständeillä kun joutuu kuitenkin täyttämään jonkun lipukkeen. Riittäisi että skannaisi puhelimellaan koodin ja yhteystiedot olisi valmiiksi täytetty puhelimen selaimessa. Aikaa osallistumiseen kuluisi noin 10 sekuntia eikä järjestäjänkään tarvitsisi syöttää paperilappusten tietoja uudestaan tietokantoihin - ja arvailla samalla ihmisten käsialaa.

2) Miksei jokainen messuständi voisi olla vaikka oma kohteensa Foursquaressa, jolloin kävijät voisivat tehdä check-inejä eri paikkoihin ja lopussa nähtäisiin, kuka on kiertänyt eri ständejä aktiivisimmin? Voisiko tästä kehittää jonkinlaisen reaaliaikaisen seurannan? Aktiivisimmat voitaisiin sittemmin palkita. Samalla saataisiin Foursquaren tarjoukset messukäyttöön.

Tai voisiko check-in olla kytketty QR-koodeihin siten, että check-inin voisi tehdä vasta kun näytteilleasettaja on saanut mainostaa tuotettaan hetken? Näytteilleasettajat saisivat enemmän liidejä ja messut enemmän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

3) Voisiko messuhallissa olla vaikka yksi iso seinä, jonne heijastettaisiin messujen omalla hashtagilla varustetut twiitit? Esimerkiksi DigiExposta twiitattiin kyllä ahkerasti, mutta Twitter tai sosiaalinen media ei näkynyt messuilla mitenkään. Voitaisiinko suosituin tai vaikka re-twiitatuin twiitti palkita?

4) Miksei älypuhelimien kameravarustusta hyödynnetä mitenkään? Voitaisiinko messuvieraiden ottamat kuvat näyttää reaaliaikaisesti seinällä vaikka Instagramin kautta?

5) Voisiko mobiililaitteiden avulla äänestää parhaan messuständin? Ehkä valinta voisi olla messujen mobiilisivuilla tai sitten äänestyksen voisi niin ikään toteuttaa QR-koodeille. Asiakkaat eivät varmaankaan muista eri ständejä enää kotona, joten äänestys pitäisi saada näin ollen suoritettua paikan päällä helposti.

Jo näillä toimilla messujen konseptissa saataisiin hyödynnettyä nykytekniikkaa tehokkaammin, messuvieraiden vaivaa säästyisi sekä messuilla virailusta tulisi huomattavasti kiinnostavampaa.

Vai mitä mieltä olette?

-----------------------------------
Aiheeseen liittyen:
Tuotearvosteluita voisi järkeistää verkossa sosiaalisen median avulla
Maksu twiitillä, kiitos
Crowdsourcing tehostaisi pysäköinninvalvontaa
Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa
Shazam mullistaa mainonnan
Vaatekauppa 2.0 - Miten vaateliikkeet voisivat hyödyntää verkon mahdollisuuksia

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Maksu twiitillä, kiitos

Käsi ylös kuinka moni on kuullut Pay with a Tweet -palvelusta? Onko joku jopa kokeillut sitä? Homma toimii käytännössä siten, että verkkosivulle integroidaan valmis palikka palveluntarjoajan sivulta. Nappia klikkaamalla kirjautuu sisään Twitteriin ja kun on jakanut twiitin, joka kertoo "ostoksesta", pääsee esimerkiksi lataamaan maksun takana olevan kuvan, äänitiedoston tai dokumentin. Käytännössä tuotteita voi siis myydä twiitin hinnalla. Pointtina on totta kai se, että twiitti leviää helposti tuhansille ja taas tuhansille silmäpareille verkossa - hyvää mainosta siis!

Miten tätä voisi soveltaa käytännössä laajemmin? Ensimmäisenä tulee mieleen "Get discount with a Tweet" -konsepti. Miksei (verkko)kaupassa voisi saada tietyn alennuksen vastaavanlaisella palvelulla? Menetetty euro tai pari tulisi takuulla takaisin saavutettuna näkyvyytenä verkossa.

Taannoin turkulainen huoltamo nousi otsikoihin alettuaan periä maksua ilmasta - eli renkaiden täyttäminen oli muuttunut maksulliseksi. Metelihän siitä nousi mutta mitä jos huoltamoyrittäjä olisi myynyt ilmaa twiitin hinnalla?

Jos olisin baariyrittäjä, voisin hyvinkin laittaa narikkamaksuksi joko 2 € tai sitten 1 twiitti. Kylkeen vielä iso maininta siitä, mikä baari on kyseessä ja viikonloppuillan menestys voisi olla taattu.

Lentoyhtiöt voisivat korvata jonkin naurettavista lisämaksuistaan vastaavalla palvelulla - "maksa luottokortin käytöstä lisämaksu" olisikin "maksu twiitillä, kiitos."

Amerikassa tämä tietysti jo hallitaan. Starbucks lanseerasi hiljattain palvelun, jossa twiitin hinnalla voi lahjoittaa kaverille 5 dollarin kahvilahjan kahvilaan. Kuinka huikea idea! Veikkaan että näemme piakkoin pikaruokaloiden ja muiden kahvilaketjujen vastaukset kilpailuun. Mitenköhän kauan kestää että vastaava idea saadaan Suomeen asti?

Käyttökohteita voi keksiä aika nopeasti sen verran monta, että olisi outoa jos tätä ei hyödynnettäisi Suomessa lähiaikoina. Vai oletteko jo törmänneet vastaavaan jossain?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Crowdsourcing tehostaisi pysäköinninvalvontaa

Hesari uutisoi lauantaina 12.10.2013 pysäköintivirhemaksuun liittyvästä lain "valuviasta". Kuulemma auton omistaja voi parhaassa tapauksessa säästyä "parkkisakoilta" jos pystyy osoittamaan että ei ole itse pysäköinyt autoaan väärin.

Vaikka juttu on sinänsä älytön ja naurettava, jäin miettimään koko pysäköinnin valvontaa ylipäätään - onko siinä mitään järkeä ja ennen kaikkea miten sen voisi tehdä paremmin. Nythän parkkipirkkoarmeija tallustelee ympäri kaupunkeja toteamassa että valtaosa autoista on oikein parkkeerattu. Välillä joku onneton narahtaa mutta valtaosassa tapauksia pysäköinninvalvoja vetää tyhjän arvan. Ei kuulosta kovin tehokkaalta.

Mitä jos valjastettaisiin mobiililaitteet hyötykäyttöön ja hyödynnettäisiin pelillistämistä ja verkostoja väärinpysäköinnin kitkemisessä? Ja mitä jos tehtäisiin se vielä hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla? Kaupungin virkamiehet varmaan pudistelevat jo päätään kabineteissa mutta voisiko homma toimia esimerkiksi seuraavalla tavalla.

Käytännössä siis kuka tahansa voisi narauttaa väärin pysäköidyn ajoneuvon mobiiliappsin avulla ja parkkipirkoille jäisi hyväksyminen, jotta viranomaisjäykistely saadaan taattua. Kaupungillahan varmaan on jo olemassa kartta, josta näkyy missä milloinkin saa pysäköidä ja kuinka pitkäksi aikaa. Vastineeksi narauttamisesta käyttäjä voisi saada pienen osan pysäköintimaksusta (nykyisin kaiketi 60 €) itselleen palkaksi - sanotaanko vaikka 5 € per aiheellinen narautus. 

Mobiiliappsin avulla käyttäjä raportoisi tismalleen samat tiedot kuin mitä parkkipirkot nyt raportoivat - oletettavasti rekisteritunnus, päivämäärä, aika, osoite... sekä tietysti valokuva. Ja valokuvaanhan melkein mikä tahansa mobiililaite osaa jo liittää gps-sijainnin. Tuulilasiin jätettävät paperilipuskat voitaisiin unohtaa - perästä kyllä kuuluu kuten ylinopeussakonkin kohdalla.

Myöhemmässä vaiheessa hyväksymisprosessi voitaisiin siirtää myös käyttäjäverkostolle - aktiivikäyttäjät voisivat "ylentyä" tarkastajan rooliin, jolloin heille voisi niin ikään siivuttaa osan pysäköintimaksusta. Ja miksei tätä voisi yhdistää vaikka Foursquareen, jolloin pahimmat sakkorysät näkyisivät kartalla? Just a thought.

Toki kaupunki saisi siis vähemmän tuloja mutta toisaalta väärinpysäköintiin pystyttäisiin puuttumaan aivan eri tehokkuudella kun käyttäjä saisi aidosti rahallista hyötyä käräyttämisestä - näin ollen väärinpysäköinnistä aiheutuvat haitat ja kustannukset pienenisivät. Ja pidemmän ajan kuluessa parkkipirkkoarmeijastakin päästäisiin eroon. Säästöä sekin.

Niin ja se itse maksu. Se menisi auton omistajalle - ihan sama kuka autoa on ajanut.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa

Selailin Goodreads -palvelua taas kerran ja merkkailin kirjoja, jotka olen lukenut - ja taisi pari päätyä tulevaisuuden lukulistalle. Jos Goodreads ei ole vielä tuttu, kysessä on siis somen lahja kirja-alalle; palvelu, jossa kuka tahansa voi kertoa kavereilleen mitä on viime aikoina tullut luettua, oliko hyväkin teos, mitä aikoo lukea seuraavaksi jne. varustettuna sosiaalisen median perustoiminnoilla kommenteista tykkäämiseen. Toki lukemisensa voi jakaa muihin some-palveluihin Facebookista ja Twitteristä lähtien. 

Palvelu toimii selaimella ja yleisimmillä mobiililaitteilla sujuvasti ja suomalaisia käyttäjiä sekä kirjallisuutta löytyy vaikka kuinka paljon - kannattaa tutusta!

Aiemmassa postauksessa pohdiskelin e-kirjojen nykytilaa Suomessa. Goodreads on luonteva jatko tälle pohdinnalle, sillä kuten arvata saattaa, kotimaiset kirjatalot loistavat palvelusta poissaolollaan eikä palvelua ole noteerattu muutenkaan kirja-alalla juuri mitenkään - ainakaan maallikon silmin. Kuten muussakin liiketoiminnassa, kirjabisneksessäkin luulisi pätevän sama sääntö siitä, että yrityksen kannattaa olla siellä missä asiakkaatkin - tässä tapauksessa lukijat - ovat.

Jäinkin miettimään miten kirja-ala voisi hyödyntää Goodreadsia tehokkaammin. Tässä pari muutama ensimmäinen ajatus:

1) Miksei e-kirjojen loppuun voisi lisätä linkkiä "arvioi teos Goodreadsissa", jolloin teos saisi näkyvyyttä palvelussa? Etenkin tuntemattomammat teokset nousisivat esiin palvelun käyttäjien keskuudessa - ilmaista mainostilaa siis!

2) Mikseivät kirjakaupat - esim. Suomalainen kirjakauppa - ja kustantamot voisi lisätä itseään Goodreadsiin? Palvelusta pystyy nyt jo valitsemaan minkä tahansa kirjan ja etsimään jälleenmyyjiä sille. Toistaiseksi yhtäkään suomalaista kauppaa ei ole tullut vastaan - lähinnä vaan Amazonin ja Abebooksin kaltaisia viritelmiä.

3) Mikseivät kirjakaupat ja kustantamot voisi lisätä teoksien saamia arvioita omiin palveluihinsa? Erityisesti kansainvälisesti julkaistuja teoksia arvioidaan Goodreadsissa päivittäin monia - tai pitäisikö sanoa lukemattomia - kertoja sekä tähtiarvioin että sanallisesti. Veikkaisin että kirjojakin ostetaaan mielellään sen perusteella, mitä muut ovat niistä sanoneet.

4) Voisivatko kirjakustantamot hyödyntää Goodreadsin käyttäjiä tulevien teosten "esiraatina"? Tyyliin; "Saat kirjan ekirjana etukäteen luettavaksesi jos arvioit sen sitten Goodreadsissa ja jaat kaikkiin mahdollisiin some-palveluihin?" Toisin sanoen ilmaista ennakkomarkkinointia kustantamoille ja kirjailijoiden fanien palkitsemista.  

Goodreadsissa voi myös mainostaa uutuuskirjoja ja veikkaisin että niiden kohdentaminen suomalaiselle yleisölle ei ole mahdoton tehtävä.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Shazam mullistaa mainonnan

Amerikkalaisilla televisiokanavilla on uusi kiinnostava markkinointikeino, jonka toivoisi ilmestyvän Suomeenkin piakkoin - ettei taas oltaisi jälkijunassa tässäkin asiassa. Nimittäin Shazam. Tiedättehän, se mobiiliappsi, joka tunnistaa kappaleita, jotka soivat esimerkiksi radiossa. Appsi kuuntelee hetken ja näyttää sitten kappaleen esittäjän nimen ja muut tiedot sekä antaa käyttäjälle mahdollisuuden ostaa kappale vaikkapa iTunesista. Saatavilla kaikkiin älypuhelimiin - jopa nokialaisiin. Käyttäjäkuntaa siis riittää!

Se mitä Amerikassa on keksitty, on Shazamin yhdistäminen televisiomainoksiin. Eli appsin voi laittaa kuuntelemaan televisiomainosta ja se bongaa sieltä samaan tapaan mainoksen esittäjän tiedot ja ohjaa esimerkiksi mainostajan verkkosivuille. Vähän siis samaa ajatusmaailmaa kuin QR-tagien käyttö printtimainonnassa. Käytännössä televisiomainoksessa siis näkyy alareuanssa pieni Shazam-logo, mistä katsoja tietää alkaa kaivaa puhelinta taskusta - kätevää!

Suomessa en ole ainakaan itse vastaavaa vielä huomannut.

Tästä tulee väistämättä mieleen Shazamin muut käyttömahdollisuudet - ja ensimmäisenä radio. Kuunnellessa radiomainontaa tulee helposti huomanneeksi, että lähes jokainen mainos päättyy mainosäänen hokemaan "lue lisää nettisivuiltamme osoitteessa wee wee wee piste blaa blaa blaa.." Kuinka helppoa olisi antaa Shazamin tunnistaa mainos ja etsiä sivun osoite sen perusteella - ja tallentaa se samalla appsin muistiin? Mainostajakin huomaisi nettisivun seurantatiedoista, kuinka moni kävijä saapuu sivulle Shazamin - eli siis radiomainoksen - kautta.

Ongelmaksi muodostuu varmastikin se, mistä kuulija tietää, että juuri tämä mainos kannattaa bongata Shazamilla. Kuulostaisi hiukan hassulta, että mainoksen alussa ääni kehoittaisi avaamaan appsin. Radiokanavan kannattaisikin ottaa kyseinen toiminnallisuus osaksi palvelutarjontaansa - käytännössä kaikki kanavalla X soitetut mainokset löytyisivät Shazamilla.

Väitän että reaaliaikainen tieto radio- ja televisiomainoksien generoimasta kävijäliikenteestä olisi mainostajalle varsin houkutteleva täky siirtyä käyttämään Shazamia tukevia mainoskanavia enemmän jatkossa.


Mihin muuhun Shazamia voisi mielestänne hyödyntää?

----------------------------------

Aiheeseen liittyen:
Tuotearvosteluita voisi järkeistää verkossa sosiaalisen median avulla
Maksu twiitillä, kiitos
Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa
Missä ovat muiden alojen Assemblyt?
Verkkokaupan kannattaisi palkita asiakkaitaan some-suosittelusta

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Kivijalkamyymälöiden kannattaa tarjota asiakkaille Wlan-yhteys ilmaiseksi.

Terveisiä Amerikasta! Reilun viikon aikana tajusi olevansa varsin riippuvainen Wi-Fi (tai Wlan)-nettiyhteyksistä - mobiilidatamaksu kun nousee  EU:n ulkopuolella yli 11:een euroon megatavulta. Huvikäytössä siis kipurajan yli vaikka lasku meneekin työnantajalle. Lähes joka kaupassa tai kuppilassa tulikin tarkistettua olisiko tarjolla ilmaista langatonta verkkoa - useimmiten ei. Niissä paikoissa joissa verkko löytyi, ensimmäinen osoite oli lähes aina Foursquare tai Facebook.

Onkin kummallista, että kivijalkakaupat eivät edes New Yorkissa ole ymmärtäneet ilmaisen Wi-Fin merkitystä kauempaa tuleville turisteille. Ympärille katsellessa moni aasialainen näytti nimittäin etsivän verkkoja vähintään yhtä hanakasti. Verkkoja on kyllä tarjolla pilvin pimein mutta usein niihin ei pääse käsiksi ilman salasanaa tai käyttäjätunnusta. Suomessa asiat tuskin ovat kovin paljon paremmin.

Tiedostavan kivijalkakaupan kannattaisikin tarjota verkko asiakkaiden käyttöön jo sosiaalisen median palveluiden takia. Foursquare on maailmalla huomattavasti suositumpi kuin Suomessa - check-in leviää siis helposti hyvinkin laajalle - Facebookista puhumattakaan. Miksei check-in voisi olla jopa vaatimus verkon käytölle? Veikkaan että moni kokisi sen pieneksi hinnaksi siitä, että pääsee lukemaan sähköpostinsa tai katsomaan Facebook-päivitykset.

Kaikki eivät silti ole täysin kuutamolla tässä asiassa. Esimerkiksi tavaratalo Century 21 päästää asiakkaat kiinni ilmaiseen Wi-Fiin kunhan on rekisteröitynyt ilmaiseksi kanta-asiakkaaksi. Toisella kaupalla (jonka nimi pääsi unohtumaan) verkon "käyttömaksuna" oli Facebook-appsin asentaminen. Sinnepäin siis. Starbucks on puolestaan luonut ilmaisesta Wi-Fistä itselleen kilpailuedun: kaikki turistit tietävät Starbucksin tarjoavan toimivan yhteyden joka kuppilassa.

Entäpä asiakkaat, jotka eivät tarvitse Wi-Fiä? Foursquaren tarjoukset olisi erinomainen tapa palkita jakamisesta. Yllättävän harva yritys kuitenkaan hyödyntää niitä edes New Yorkissa. Tässä suhteessa suomalaisilla kivijalkakaupoilla olisikin mahdollisuus olla edelläkävijöitä. Mikseivät esimerkiksi kosmetiikkayritykset tarjoaisi näytepakkauksia Foursquare-tarjouksena tavarataloissa? Nythän näytteitä jaetaan ilmaiseksi tai ostosten yhteydessä.

Käytännössä ilmainen Wi-Fi tarjoaisi kivijalkakaupoille mahdollisuuden tunnettuvuuden kasvattamiseen sosiaalisen median palveluiden avulla - ja varsin pienellä investoinnilla.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Elämyksellinen verkkokauppa ei synny hintoja tuijottamalla

Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila kertoi hiljattain YLE Radio 1:n ohjelmassa Verkkokaupan tila 2013 -tutkimuksesta, jossa tutkitaan vuosittain verkkokaupan kykyä johtaa asiakaskokemusta. Tämän vuoden tutkimuksessa yksi keskeisistä havainnoista oli kotimaisten verkkokauppojen onneton kyky tuottaa elämyksiä verkkokaupassa, mikä johtaa tutkijoiden mukaan heräteostosten vähyyteen. Maallikko voisi ajatella että asiakasuskollisuus ei myöskään ainakaan kohene.

Tutkimusta on helppo uskoa - eihän verkkokaupassa asioiminen ole mikään erityinen elämys. Tuotteita saa etsiä usein huonosti suunnitelluilta sivuilta kissojen ja koirien kanssa ja edeten sitten kassalle sekä toimitustapaa valitsemaan. Lopulta maksu ja siinä se sitten olikin. Sujuva prosessi mutta ei aiheuta juuri minkäänlaisia tuntemuksia.

Samaisessa Mikä maksaa? -radio-ohjelmassa Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä tuli myös todistaneeksi, että ainakaan hänen edustamassaan yrityksessä elämyksellisyyteen ei juuri ole ajatuksia haaskattu. Seppälän kaikki kommentit viittasivat käytännössä verkkokaupan (mahdolliseen) kykyyn tarjota asiakkaille halpoja hintoja ja hyvää saatavuutta.

Jäin miettimään mistä sitä elämyksellisyyttä voisi saada verkkokauppaan käytännössä. Mitä
elämyksellisyys edes on? Wow-reaktioita, yllätyksellisyyttä, hauskuutta? Jotain mikä saisi haluamaan palata juuri siihen verkkokauppaan takaisin? Ehkä.

Voisiko vaikka kodinkone- ja elektroniikka-kaupassa elämyksellisyys olla sitä, että tarjolla olevaa televisiota klikkaamalla, myyjä kertoisi videolla television keskeiset tiedot Suomeksi - ilman tekniikkajargonia? Tai mitä jos voisin rekisteröityneenä asiakkaana valita, millä tasolla haluan että myyjä videolla televisiota esittelee - perustaso, harrastelija, asiantuntija?

Samalla haastettaisiin verkkokauppa miettimään, mikä oikeasti erottaa tuotteet toisistaan - nythän harva kodinkonemyyjä osaa kertoa oikeasti kahden television eron varsinkaan sotkeutumatta resoluutioihin tai liitäntöihin. Kenties se parantaisi verkkokauppojen osaamista myynnin saralla, jota Mattila haastattelussa myöskin kritisoi.

Toinen idea - mitä jos verkkokauppa käyttäisi pelillistämisen keinoja elämysten luomisessa? Asiakastilille kertyisi pisteitä sitä mukaan monellako sivulla kierrät kaupassa, montaako tuotetta klikkaat ja etenkin montaako suosittelet kavereillesi Facebookissa? Pisteitä saisi myös kirjautumisesta verkkokauppaan - miksei myös Foursquaren kautta check-inistä mahdolliseen saman ketjun kivijalkamyymälään? Riittävä määrä pisteitä toisi alennuskoodin verkkokauppaan.

Verkkokauppamarkkina olisi täynnä mahdollisuuksia kehittää asiakaskokemusta, mutta jos toimitusjohtaja Seppälän tapaan tuijotamme vain hintoja ja valikoimia, nämä jäävät helposti taka-alalle.

Kommentoi toki tekstiä ja jaa se eteenpäin mikäli se herätti ajatuksia!

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Miten autotalot voisivat kehittää asiakasviestintäänsä toimituksenaikana?

Tilasin kesäkuussa uuden työsuhdeauton - Volkswagenin. Kun paperihommat oli saatu kuntoon, sain sähköpostilla viestin että auton arvioitu toimitusaika on syyskuun alussa - aika kauan kestää, mutta se nyt oli odotettua. Sen jälkeen seurasi täydellinen radiohiljaisuus. Paitsi että sain toki kaksi spämmiviestiä Volkkarin markkinointiosastolta - hyvä yritys myydä talvirenkaita, mutta vähän myöhässä ja väärälle kohdeyleisölle.

Miksei iso saksalainen autotalo osaa käyttää teknologiaa edes hiukan hyödyksi tilaus-toimitusprosessinsa viestinnässä? Joku voisi kutsua tätä jopa asiakaspalveluksi.

Otetaan pari ihan simppeliä "mitä jos"-kysymystä;

1) Mitä jos asiakas saisi vaikka tiedon siitä, milloin auto on menossa vaikka tuotantoon, milloin se on lähetetty kohti Suomea, milloin se on saapunut kotikaupunkiini ja niin edelleen? Ei tarvitsisi arvailla että pitääköhän aikataulu, joka muutenkin pitkittyi heti kättelyssä automyyjän arviosta.

2) Mitä jos asiakas saisi toimitusprosessin aikana pari kuvaa siitä, missä kohtaa tuotantoprosessia uusi auto milloinkin on? Itseäni ainakin huvittaisi seurata silloin tällöin mitä tulokkaalle kuuluu. "Tässä kuvassa Rolf asentaa uuteen autoosi penkkejä, tässä Jürgen pyyhkii pölyt pois.." Olisi myös hauska tietää missä tehtaalla kyseinen yksilö oikeasti valmistetaan.

Samalla autoyhtiö pääsisi elvistelemään prosessin nopeudella ja uusimmalla tuotantotekniikallaan. Rengasfirma voisi samalla mainostaa omia tuotteitaan - "asensimme juuri uudet Nokian Renkaiden Hakkapeliitat autoosi". Saattaisin jopa jakaa viestini some-kanaviin ja tulla samalla mainostaneeksi saksalaista tehokkuutta.

Hurjemmissa visioissa tilaaja voisi vaikka katsoa videon välityksellä kun oma tilaus lipuu ulos tuotantolinjan lopusta. Mutta koska perusasioita ei ole vielä kasassa, koitetaan pitää jalat maan pinnalla.

Veikkaan että Volkswagenilla on aika tarkka tieto tilaukseni etenemisestä jo nyt - miksei sitä siis voisi hyödyntää asiakasviestinnässä? Vai eikö totuus vain kestä päivänvaloa? En usko että pieni sovellus, joka näyttäisi tilaukseni etenemisen sekä karttapohjan, jossa näkyisi auton sijainti, olisi kovin suuri ponnistus teknisessä tai taloudellisessa mielessä.

Jopa paljon haukutut postiyhtiöt jakavat pakettien seurantatiedot asiakkailleen vaikka periaatteessa estimaatti saapumisesta ja saapumisilmoitus riittäisivät ihan hyvin - mikseivät autofirmat?

Vai tilasinko vaan liian halvan auton? Saisiko toimitusseurannan Audin tilaukseen, joka kuitenkin kuuluu samaan konserniin? No, eipä kukaan ole vaivautunut sitäkään mainostamaan, joten too late!

Mitä muuta autotalot voisivat tehdä tällä saralla paremmin?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Missä ovat muiden alojen Assemblyt?

Eksyin Assembly -tapahtuman nettisivuille katsomaan viimeisimmän tapahtuman kilpailuvideoita - jälleen kerran taso oli vaikuttava ottaen huomioon että tekeleet oli väsätty 4 päivässä.

Assemblyn ideahan on koota yhdeksi viikonlopuksi yhteen ohjelmoijia, muusikoita ja graafikoita luomaan jotain uutta ja ihmeellistä - pääasiassa audiovisuaalisia demoja. Tapahtuma järjestetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä ja töitä tehdään kelloon katsomatta. Ja osallistujat itse maksavat siitä että pääsevät mukaan.

Tuli mieleen, että miksi tällaista järjestetään vain nörttien parissa? Ja miksi juuri he ovat niin vihkiytyneitä asialle, että viettävät koko viikonlopun koodaten - ja vielä maksavat siitä?

Mitä jos Assemblyyn koottaisiinkin markkinoinnin, verkkokaupan, IT-johtamisen ja sosiaalisen median ammattilaiset? Kuinka moni edes lähtisi mukaan? Tavallaan aika outoa että ihmiset ovat usein valmiit käyttämään harrastukseensa vaikka kuinka paljon aikaa ja mutta jos töitä täytyisi tehdä saman verran palkatta, harva hihkuisi intoa.

Kuvitellaan kuitenkin että edellä mainittujen alojen ammattilaiset saataisiin koottua yhden katon alle vaikka pariksikin päiväksi. Perinteisen Assemblyn tavoin tapahtumassa voitaisiin kilpailla vaikka siitä, mikä porukka keksii innovatiivisimman verkkosovelluksen tai konseptin.

Innovoinnin sanotaan usein lähtevän siitä, että ihmiset tuodaan yhteen siten, että ideoiden - myös puolivalmiiden - yhdistely on mahdollista muiden osallistujien ideoiden kanssa. Assemblyssähän tämä toteutuu jo nyt puhtaimmillaan. Olisi varsin houkuttelevaa nähdä mitä muiden alojen ammattilaiset saisivat aikaan. 

Toinen asia on sitten ideoiden vieminen eteenpäin. Osallistujat voisivat lopuksi esimerkiksi myydä konseptinsa tapahtuman järjestäjälle tai lähteä kehittämään sitä itse eteenpäin. Toisaalta osallistujien mahdolliset työnantajat voisivat työstää ideoita eteenpäin myös yhteistyössä - jopa coopetition -hengessä.

Herääkin kysymys, miksei tällaista ole jo tehty?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Verkkolehti ei ole lehti

Sanoma Oy julkaisi hiljattain osavuosikatsauksen, joka oli melko karua luettavaa. Lukijakato tuntuu jatkuvan printtimediassa, minkä lisäksi vielä mainostajatkin karttavat - ei mikään helppo tilanne kaiken kaikkiaan. Verkkopuolella mittarit osoittavat ylöspäin mutta perinteisten kanavien korvaajasta ei vielä ainakaan voida puhua.

Sekä Sanoma että muut lehtikustantajat hakevat kasvua viemällä sisältöään verkkoon. Helsingin Sanomat sekä muut keskeiset julkaisut löytyvätkin nykyisin jo kaikissa mahdollisissa formaateissa - on näköislehteä, verkkolehteä, iPad-lehteä, kännykkälehteä jne. Ja juuri tässä mennäänkin vikaan. Kustantajat vievät intohimoisesti lehtensä verkkoon eri formaateissa sen sijaan että fokus keskittyisi sisältöön ja kunkin formaatin käyttötapaan. Tuloksena on naurettavan huonoja käyttöliittymiä sekä hukattuja mahdollisuuksia hyödyntää kunkin formaatin parhaita puolia sekä verkon sisältöjä.

Otetaan Hesari esimerkiksi. Ipadille suunnattu appsi sisältää kaksi vaihtoehtoa; näköislehden sekä iPadille suunnatun version, jonka käyttökokemus on luokattoman huono; juttujen osia jää usein puuttumaan, artikkelien asettelu on mitä sattuu jne. Kummassakin "iPad-lehdessä" lukija joutuu kääntelemään sivuja ja zoomailemaan saadakseen teksistä selvää ja kokemus on muutenkin varsin kökkö.

Tuntuukin että lehti on sellaisenaan yritetty survoa iPadin sisään miettimättä yhtään mikä on olennaista lukijalle ja mikä ei. Miksi esimerkiksi sisällön järjestys on olennaista kun monet lukijat (itseni mukaan lukien) eivät kuitenkaan lue kaikkia osioita? Miksei lukija voi järjestää osioita siihen järjestykseen kun itse haluaa?

Korostettakoon tähän väliin että verkkojulkaisujen outoudet eivät toki ole pelkästään Hesarin tai Sanoman ongelma - muut kustantajat toistavat järjestäen samat asiat onnistumatta yhtään sen paremmin.

Jos verkon sisällöt olisi integroitu verkkojulkaisuihin paremmin "lehden" sisällä pääsisi selaamaan Wikipediasta lisätietoja ja Youtube-videot olisivat klikkauksen päässä - samaan tapaan kuin mitä kirjoitin aiemmin e-kirjoista. Wikipedia voisi jopa säästää toimittajien aikaa - tunnettujen henkilöiden taustat löytyvät sieltä joka tapauksessa jo. Toisaalta esimerkiksi Hesarin toimittajat ovat sankoin joukoin Twitterissä - mikseivät toimittajien twiittaukset voisi olla mukana artikkelissa reaaliaikaisesti? Tai miksei "lehti" voisi tuktailla Foursquaren kautta liikkeitäni ja kertoa vaikka arvosteluita ravintoloista, joihin olen tehnyt check-inin - matkavinkeistä puhumattakaan? Sijaintitietojeni perusteella voitaisiin kohdentaa mainontaa tarkemmin ja vaikka kertoa lähellä tapahtuvista liikenneonnettomuuksista.

Mainonnan kannalta artikkeleiden sekaan voitaisiin enemmän sisällyttää tekstilinkkejä - niillä kun on monessa tilanteessa suurempi esimerkiksi hakukoneoptimoinnillinen arvo silmille pomppivaan banneriin verrattuna. Joku voisi jopa klikata linkkiä mielenkiinnosta - bannereitahan ei tutkimusten mukaan klikkaile juuri kukaan.

Tässä vain muutama esimerkki toiminnoista, jotka tekisivät veisivät vaikkapa Hesarin verkkolehteä kohti aitoa verkko-Hesaria. Ja siinä on aika iso ero.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

E-kirja - loistava tulevaisuus takana?

On oikeastaan aika surkuhupaisaa miten kirjakustantajat ovat onnistuneet sähläämään e-kirjat niin kuralle. Tilanne muistuttaa hyvin paljon e-lehtiä (tai verkkolehtiä - mitä termejä halutaankaan käyttää), jotka eivät hyödynnä verkkoa oikeastaan juurikaan. Sekä kirjat että lehdet muistuttavat lähinnä skannattuja versioita "oikeista" teoksista, eikä verkon tai sosiaalisen median mahdollisuuksista osata ottaa parhaita puolia irti. Pieni jakonappi artikkelin kulmassa ei paljon lämmitä - tosin kirjoistahan sekin vielä puuttuu.

Sekä lehtien että kirjojen kohdalla sähköistämisessä onkin menty nimenomaan formaatti edellä. Kirja - sellaisena kuin se on aina tunnettu - on tungettu sähköiseen muotoon miettimättä yhtään laitteiden tarjoamaa potentiaalia.

Miksei kirjassa voisi olla esimerkiksi integraatioita Wikipediaan, jolloin kirjassa esiintyvistä henkilöistä
voisi näppärästi etsiä lisätietoa lukiessa. Steve Jobsin elämäkerta olisi muuttunut kerralla kiinnostavammaksi vielä entisestään. Tai miksei Google Maps ole liitetty mukaan, jolloin tapahtumapaikasta saisi paremmin selvää? Olisi myös mielenkiintoista, jos kirjasta voisi valita osuvan kohdan ja jakaa sen samantien sosiaalisen median palveluihin - esim. Goodreads kerää jo paljon kirjallisuudesta kiinnostuneita. On varmaan täysin utopistista visioida tilannetta, jossa kirjan sivulla mainittu tuotteen nimi olisikin linkki tuotteen tarjoajan sivuille? Kustantaja saisi näin lisätienistejä.

Nimenomaan hinta e-kirjoissa eniten ihmetyttääkin. Miksi sähköinen versio maksaa käytännössä saman kuin paperille printattu ja nidottu versio? Eikö painamisella ole oikeasti suurempaa hintavaikutusta kirjan tekemisessä vai eivätkö kustantajat vain ymmärrä, että e-kirjasta täytyy tehdä houkutteleva myös hinnan suhteen jos sen halutaan lähtevän lentoon vielä tällä vuosituhannella.

Ja kaiken lisäksi sama hinta koskee vain omaa käyttöä - sähkökirjaa kun ei oikein pysty lainaamaan kaverille. Missä ovat innovatiiviset hinnoittelumallit, joilla kirjan kustannuksen voisi vaikkapa jakaa kaverien kesken sitä mukaa kun teosta jaetaan eteenpäin?

Muistaako joku vielä mitä iTunes teki musiikkialbumeille? Hinnat puolittuivat ja kansa rupesi lataamaan. Miksei sama ole käynyt e-kirjoille? Hinnat ovat samat kuin paperiversioissa ja lukuohjelmat vaihtelevat OK:n ja käyttökelvottomien välillä. Tässä saattaakin olla yksi syy e-kirjojen laiskaan starttiin varsinkin kun e-kirja-formaatti on päässyt leviämään käsiin; eri kirjakaupat käyttävät kaikki omia sovelluksiaan siinä missä iTunes keskitti musiikin yhteen paikkaan.

Sosiaalisen media kannalta kirja-alan toiminta vastaa hyvin pitkälti e-kirjojen nykytilaa. Esimerkiksi Twitteristä ei monikaan kustantaja ole varmaankaan vielä kuullut - sen verran vähän heitä tuntuu somessa vielä pyörivän.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Verkkokaupan kannattaisi palkita asiakkaitaan some-suosittelusta

Jokainen markkinoinnin peruskurssin käynyt on varmasti kuullut tutkimuksista, joiden mukaan tyytyväinen asiakas kertoo hyvästä kokemuksestaan muutamille henkilöille kun taas tyytymätön levittää sanaa huonosta palvelusta jopa kymmenille. Suhde vaihtelee hiukan kertojan ja lähteen mukaan, mutta idea pysyy samana; tyytymättömyys leviää laajemmalle kuin tyytyväisyys

Jos aloittaisin opiskelun nyt, olisin kiinnostunut kuulemaan, kerrotaanko samaa suhdelukua edelleen. Sosiaalinen media on nimittäin muuttanut tämän(kin) asian päälaelleen. Ei tarvita kuin yksi viesti Twitteriin tai Facebookiin ja asiakaskokemus leviää helposti sadoille - jopa tuhansille. Pienellä tuurilla saavutettavan joukon määrään voidaan lisätä nolla tai pari perään.

Toistaiseksi sosiaalisen median palvelut eivät ole kovin hyviä asiakaskokemusten jakamisessa; henkilön täytyy itse haluta jakaa viesti maailmalle automaattisten palveluiden loistaessa poissaolollaan. Toki Foursquaren tai Facebookin kautta voi helposti kertoa käyneensä jossain paikassa, tykätä ja suositella yritystä ja esim. Osuma.fi:ssä tai Yelpissä voi antaa eri kaupoille tähtiä. Mutta kaikki perustuu käyttäjän omaan tahtoon. Yritykset eivät juuri auta tässä - eivätkä ainakaan kannusta jakamaan. Saati sitten että palkitsisivat suosittelemisesta.

Kun tähän vielä lisätään suomalaisten nihkeä asenne kehumiseen, hyvät palvelukokemukset jäävät melko todennäköisesti jakamatta - haukut sen sijaan muistetaan twiitata.

Tekisikin mieli haastaa erityisesti verkkokaupat kokeilemaan konseptia, jossa asiakas saisi pienen summan rahaa (tai vaikka alennuskupongin) jos hän jakaa suosituksen ostoksestaan sosiaalisen median kanaviin. Homma voisi toimia vaikka niin, että suosituksen jakamisesta asiakas saisi alennuskupongin seuraavaa ostoskertaa varten ja jos joku muu ostaa asiakkaan suosituksen perusteella jotain, asiakas saisi vaikka euron.

Euro + alennuskuponki olisi aika pieni hinta siitä, että asiakas rekisteröityy asiakkaaksi (jotta suositus voidaan kohdentaa oikein), palaa kauppaan uudestaan ostoksille ja hankkii uuden maksavan asiakkaan.

Täysin uusi konsepti tämä ei toki ole - esim. kuponkiyhtiö Groupon hyödyntää samankaltaista ajatusta menestyksekkäästi. Grouponilla kauppaan johtaneesta vinkistä voi saada useammankin euron, mutta pelkkä vinkki ei vielä riitä saaman mitään. Toisin sanoen suora insentiivi vinkille puuttuu.

Taitavasti hoidettu suositusten hallinta voisi parhaimmillaan johtaa asiakasuskollisuuden kasvuun eikä kuluttaja vaihtaisi verkkokauppaa jatkuvasti halvimman hinnan perässä.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

LinkedIn - Ei niin sosiaalinen media

LinkedIn on outo sosiaalisen median palvelu - keskiverto käyttäjä kun ei ole kovin sosiaalinen siellä. Ainakin oma etusivuni täytyy päivästä toiseen toisten käyttäjien uusista kontakteista ja uusista työpaikoista. Silloin tällöin joku uskaltautuu painamaan “like" tai jakamaan artikkelin verkosta.

Tätäkö se sosiaalisuus verkossa on? Toisten tekemisten stalkkaamista ja taustalla hymistelyä - aika moni kun vielä estää muita näkemästä kun he vierailevat toisten profiileissa.

Vai onko LinkedIn niin PRO että kaikki tosiammattilaiset pelkäävät kuollakseen olla sanomasta mitään - joku kuitenkin ymmärtää sanomiset väärin. Ihmettelen vaan, miksi “ammattimainen" on yht’äkkiä sama asia kuin tylsä tai varovainen. Vai voiko tässä kohtaa vetää taas kerran esiin Suomi-kortin; “kun suomalaiset nyt ovat niin hiljaista kansaa.."? Tuskin.

Perusvastaus tähän on varmasti että “ei ole aikaa notkua missään somessa". Mutta aikaa tuntuu kuitenkin riittävän tuttujen etsimiseen ja stalkkaamiseen.

LinkedInin puolustukseksi on toisaalta todettava, että löytyyhän sieltä keskusteluitakin - nimittäin ryhmistä. Suomenkielisistä ryhmistä saa tosin etsimällä etsiä aktiivisia. Kiven alla ovat etenkin sellaiset ryhmät, joissa keskustelu on muutakin kuin eri yritysten mainostamista eri sisältöjä jakamalla. Linkit kun “ihan sattumalta" ohjaavat suoraan kirjoittajien omien työnantajien sivulle.

Voihan tietysti todeta, että antaa ihmisten käyttää LinkedIniä juuri niin kuin huvittaa. Tai sitten voisi rohkaista käyttäjiä toimialojen, positioiden ja maiden rajat ylittävään sosiaaliseen vuorovaikutukseen, josta voisi syntyä jotain mielenkiintoista.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.