Perineinen televisio määrää, netti-tv vikisee

Viimeisten vuosien aikana käytännössä kaikki suuret tv-kanavat ovat ansiokkaasti vieneet sisältönsä verkkoon - jopa mobiiliin. Yle Areena, MTV:n Katsomo ja Sanoman Ruutu ovat täynnä jos jonkinlaista sisältöä ja teknologiakin tuntuu toimivan ihan siedettävästi - hyvä niin!

Tv-yhtiöiden toiminnassa ihmetyttää enää vain marssijärjestys - perinteinen televisio kun tuntuu edelleen määräävän tahdin ja netti-tv:n osaksi jää sopeutuminen. Tarkoitan tällä sitä, että valtaosa ohjelmista lähetetään ensin perinteisessä televisiossa ja vasta sitten netti-tv:ssä.

Miksi ihmeessä?

Sisältöhän on varmasti tv-yhtiön kovalevyllä odottelemassa lähetysaikaa. Jos itse ostaisin kalliilla rahalla ohjelmia ulkomaisilta tuotantoyhtiöiltä, en seisottaisi niitä offlinessa odottelemassa että sopiva slotti ilmaantuisi lähetysverkosta. Laittaisin sisällön heti mainosten kera verkkoon nähtäville - netti-tv-hitailijat katsokoon ohjelmat telkkarista sitten kun ohjelma-aika joskus koittaa.

Toki on jotenkin ymmärrettävää että jakelusopimukset saattavat vaatia että ensiesitykset tapahtuvat televisioverkossa - tosin tarvitseeko sellaisia sopimuksia tehdä? Mainostajat sen sijaan varmasti seuraavat siihen kanavaan, jossa on eniten pöhinää - oli se sitten netti-tv:ssä tai jossain muualla.

Joidenkin ohjelmien kohdalla kanavat ovat toki koittaneet raapia pientä lisäbisnestä kasaan antamalla mahdollisuuden katsoa tulevia jaksoja etukäteen lisämaksusta. Luulisi että ohjelmien mainoksille saataisiin enemmän katsojia mikäli ne ilmestyisivät saataville aikaisemmin. Tällöin hölmöt lisämaksut voitaisiin ehkä unohtaa.

YLEllä ohjelmien pihtailu ihmetyttää vielä enemmän, sillä mainonnalla ei ole roolia. Otetaan esimerkiksi Siskonpeti -ohjelma. Miksei kaikkia jaksoja voi laittaa Areenan heti vaan katsojan täytyy odottaa ties kuinka monta viikkoa nähdäkseen ne kaikki? Siskonpedin kohdalla ihmetyttää myös, miksi Areenaan ilmestyi aluksi kolme ensimmäistä jaksoa. Tällöin innostunut katsoja katsoo kolme jaksoa putkeen ja odottaa sen jälkeen 3 viikkoa ennen kuin seuraava jakso tulee ulos eetteristä.

Jos jotain positiivista, niin ohjelmat tuntuvat ilmestyvän käytännössä heti netti-tv:hen - kunhan ne on ensin näytetty televisioverkossa.

Silti aika uskomatonta, että suomalaiset antavat televisioyhtiöiden sanella viikkorytminsä - vaikka luonnollisesti erilaiset tallennuslaitteet ja -palvelut ovat päässeetkin horjuttamaan asetelmaa.

Mitä pitäisi tapahtua, että tilanne kääntyisi päälaelleen ja sisällöt ilmestyisivät ensin verkkoon ja sitten vasta eetteriin?

Juho Nevalainen on digitalisaation johtamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Digitalisaatio hiipii kauppoihin appsi kerrallaan - Case Stockmann

Kuva: Kauppalehti.fi

Kauppalehti kirjoitti verkossa 4.10. Stockmannin toimitusjohtaja Per Thelinin ensikokemuksista yhtiön ruorissa. Sinänsä ansiokkaassa jutussa Thelin korostaa paitsi kauppakonsernin muutosten suuruutta, myös perinteitä, joita suomalaisilla tuntuu olevan Stockmannia kohtaan. Tämä ei luonnollisestikaan helpota muutosten läpivientiä.

Yksi kohta kiinnittää kuitenkin huomion erityisesti. Kauppalehti kirjoittaa: "Seuraava iso askel on houkutella nuoret Stockmannille. Se ei onnistu ilman mobiilisovellusta, ja sellainen onkin jo saatavana Applen laitteisiin. Tosin suurin hyöty sovelluksesta on kanta-asiakkaille, koska siihen voi ladata etukupongit ja saada tietoa kanta-asiakaseduista."

Epäselväksi jää, onko kyseinen kohta toimittajan tuotantoa vai toimitusjohtaja Thelinin lausahdus - toivottavasti ei ainakaan jälkimmäisen. 

Ei kai nuorten houkuttelu kauppakeskukseen ole oikeasti kiinni mobiilisovelluksesta? Ja ei kai Stockmann kuvittele, että sähköiset etukupongit riittäisivät koukuttamaan nuorison sovellukseen? Ilman kiinnostavaa, koukuttavaa ja kuluttajaa hyödyttävää sisältöä itse sovellus on täysin toissijainen.

Stockmannin haastetta ei yhtään vähennä se, että allekirjoittaneelle ei tule mieleen montaakaan "vähittäiskauppasovellusta", joiden käyttö olisi vakiintunut edes jollain tavalla. Esimerkiksi S-Ryhmän S-mobiilin hyödyllisyys perustuu ainakin itsellä lähinnä S-Pankin tilitietojen mukana oloon. Juuri muuta sovelluksella ei tulekaan tehtyä koska lähes kaikki muu sisältö perustuu sähköisiin ale-lipukkeisiin.

Äkkiseltään tulee mieleen muutama toiminnallisuus, jotka kenties nostaisivat Stockmannin sovelluksen tarpeellisuutta oleellisesti:

- Tuotteiden sijaintitedot (mistä löydän mitäkin?)
- Parkkihallin reaaliaikainen ruuhkatilanne
- Tieto siitä, että väliaikaisesti hyllystä loppu ollutta tuotetta on taas saatavilla
- Ruokablogien yhdistäminen Stockmann Herkun tarjontaan (esim. mitä ruokabloggaajat suosittavat tarjouksessa olevista raaka-aineista valmistettavaksi)
- Herkun tuoretiskin reaaliaikainen jonotilanne (kuinka pitkään joudun jonottamaan palvelua tiskillä)
- Herkun kassojen reaaliaikainen jonotilanne
- Hullujen Päivien aikaan ainoastaan mobiiliin suunnatut täsmätarjoukset

Ei tietysti niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin; toimitusjohtaja Thelin lupaa että sovellusta kehitetään jatkuvasti eteenpäin. Minimum Viable Product -ajattelu lienee varmasti nykypäivää myös Stockmannilla.

Ja hyvä että kehittävät - itse en onnistunut liittämään edes kanta-asiakaskorttia sovellukseen ilman virheilmoitusta.

Juho Nevalainen on digitalisaation johtamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Digitalisaatio teki levylaulajista (natiivi)mainostajia

Natiivimainonta alkaa olla arkipäivää jo monilla verkkosivuilla sekä lehtien artikkeleissa. Hesari kiteytti ansiokkaasti natiivimainonnan artikkelissaan taannoin; "Se on sisältömarkkinoinnin muoto, jossa yritys julkaisee ympäristöönsä sulautuvia mainoksia jollain ulkoisella alustalla, kuten Facebookissa tai uutissivustoilla."

Kumma kyllä natiivimainontaan liittyvä keskustelu tuntuu pyörivän kirjallisissa sisällöissä ja esimerkiksi musiikkimaailma näyttää välttäneen aiheen kokonaan - vaikka väitän että maksettu sisältö leviää radioaalloille yhä voimakkaammin.

Vai mitä mieltä olette seuraavista lyriikoista:

"Mä käyn töissä jokaikinen päivä / Mul on kolme kättä ja hikinen selkä / Ja mä raadan et päästäis muuttaan kaupunkiin / Sul on auto, mitä en ikinä saa / Sul on Lumia, pelit ja levyt ja tietenkin / Lainaat multa laskuihin"
(Erin - Toiset Mimmit)

"Netflix-sarjoja, Syön purkista / Voisin siivota, mut kenen takia? / Kahvi laimeeta, tänäkin aamuna / Mitähän sulle, mahtaa kuulua? 
(Sanni - 2080-luvulla)

"Nyt on kaikki valmiina, tästä tulee ainutlaatuista / On Niko kuskina ja yöpaikka Omppu-hotlassa / Ja sä oot kotonas ja pelkäät / 
(Samae Koskinen - Sä oot kotonas ja pelkäät)

Ei kai kukaan kuvittele että brändit vilahtelevat sattumalta lyriikoiden seassa? Musiikkibisneksen luodessa nahkaansa pienentyvien levymyyntien ja olemattomien suoratoistokorvausten edessä, uusien ansaintakanavien hakeminen on luonnollisesti ainoa vaihtoehto eikä kyse ole siitä että ko. kappaleet olisivat lähtökohtaisesti huonoja.

Natiivimarkkinoinnissa pitäisi kuitenkin kuluttajalle kertoa selkeästi milloin sisällön taustalla on yritys. Verkkosivuilla tilanne on ratkaistu lisäämällä pienellä fontilla maksetusta sisällöstä kertova teksti mutta musiikin kohdalla tilanne on haastavampi. Kuulija ei varmuudella pysty tietämään, onko artisti täysin vapaaehtoisesti halunnut tuoda tuotemerkkejä lyriikoihinsa - ja taitelija tuskin tätä myöntää.

Laululyriikassa voi myös miettiä, milloin jokin brändi on niin laajalti tunnettu, että sitä voi uskottavasti käyttää laulujen sanoituksissa - esim. seuraavasti:

"Kun automatkalla pysähdytään huoltoasemalle / Kuulet pian sen nihkeen kitinän / Hyi, tää on ABC, en aio syödä / Menis hukkaan hyvä elämä /
(Samae Koskinen - Mä etsin jotain mitä ei oo olemassakaan)

"Kun uinnin jälkeen tulee kova nälkä, me päätämme mennä taksilla hotelliin / ja Hiltonissa väki paheksuu et noi on pelti kiinni. / Höh. Otan pekonii.
(PMMP - Kesäkaverit)

On toki luonnollista että artistit eivät suuremmin huutele mahdollista yhteistyökuvioistaan mainostajien kanssa - romuttaisihan se monien imagoa monikansallisia levy-yhtiöitä vastustavista vapaista taiteilijoista.

Toisaalta olisi huvittavaa ja jopa surullista, jos artisti ei ymmärtäisi periä erillistä maksua mainostajalta, vaikka laulussa lauletaan matkapuhelin-brändistä tai suoratoistopalvelusta. Herää kuitenkin pieni huoli siitä, miten pitkälle artistit ovat valmiita menemään yhteistyökuvioissaan. Jo nyt osa maksetuista sisällöistä lauluissa töksähtelee kuulijan korvaan eikä ainakaan paranna kuuntelukokemusta.

Juho Nevalainen on digitalisaation johtamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Miten digitaalisuutta voisi hyödyntää radio- ja TV-mainonnassa

"Video killed the radio star", laulettiin 80-luvulla kun MTV:n uskottiin tappavan radiokanavat kertaheitolla. Mutta mitä vielä - vuonna 2014 radio näyttää elinvoimaiselta (vaikkakin kovin keskittyneeltä muutamille toimijoille). Nykyradiokanava twiittaa, lähettelee Instagramiin kuvia ja organisoi ilmaiskeikkoja kuulijoilleen ja lähetykset löytyvät verkosta joko livenä tai jälkilähetyksinä.

Mietin jo yli vuosi sitten (radio)mainononnan tulevaisuutta tekstissä "Shazam mullistaa mainonnan". Aihe palasi mieleen kun keskityin kerrankin kuuntelemaan radiossa pyöriviä mainoksia; karmeaa kuultavaa. Meneekö tällaisella sisällöllä tuotteita oikeasti kaupaksi? Ainakaan mainokset eivät ole juuri muuttuneet vuodessa mihinkään - ärsyttäviä renkutuksia piisaa ja mieli tekee vain vaihtaa radiokanavaa.

Olisi mielenkiintoista nähdä statistiikkaa kehnojen radiomainosten tuottavuudesta.

Radio- ja televisiomainonta kaipaisivat kipeästi digitalisaation uusia keinoja mainonnan tehostamiseen. Yksi mahdollisuus olisi nimenomaan älypuhelinten puheentunnistuksen hyödyntäminen.

Tällä hetkellä mainoksia joudutaan pyörittämään tuhansia kertoja jotta oma mainos tai edes siinä mainittu verkkosivun osoite jäisi kuulijan mieleen. Ja toistokerrathan maksavat. Toisaalta radiot ja televisiokanavat joutuvat pyörittämään samojen asiakkaiden mainoksia erityisesti parhailla paikoilla eikä asiakaskuntaa päästä laajentamaan - parhaalle paikalle kun ei mahdu kuin tietty määrä mainostajia. Lisäksi verkon mobiilikäyttö laajenee jatkuvasti, jolloin kiireinen kuluttaja olisi saatava mainoksen esittämisen aikaan siirtymään halutulle verkkosivulle heti.

Puheentunnistuksen hyödyntäminen voisi toimia esimerkiksi näin (klikkaa kuva isommaksi)


Radiokanaville voisi aueta täysin uudenlaiset mainosmarkkinat tarkemman statistiikan avulla. Toisaalta kuluttajille voitaisiin tarjota erilaisia palveluita ja esimerkiksi pelillistämisen keinoin kuluttajille voisi tehdä kannattavaksi pitää puheentunnistusta päällä aina kun kuuntelee radiota tai katsoo televisiota. Esimerkiksi piste per klikki ja tietty pistemäärä oikeuttaa alennuskuponkiin kumppaniyrityksen kahvilassa.

Mitä muuta Shazamin kaltaisilla puheentunnistuspalveluilla voisi kehittää radioille ja televisiokanaville?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa

Selailin Goodreads -palvelua taas kerran ja merkkailin kirjoja, jotka olen lukenut - ja taisi pari päätyä tulevaisuuden lukulistalle. Jos Goodreads ei ole vielä tuttu, kysessä on siis somen lahja kirja-alalle; palvelu, jossa kuka tahansa voi kertoa kavereilleen mitä on viime aikoina tullut luettua, oliko hyväkin teos, mitä aikoo lukea seuraavaksi jne. varustettuna sosiaalisen median perustoiminnoilla kommenteista tykkäämiseen. Toki lukemisensa voi jakaa muihin some-palveluihin Facebookista ja Twitteristä lähtien. 

Palvelu toimii selaimella ja yleisimmillä mobiililaitteilla sujuvasti ja suomalaisia käyttäjiä sekä kirjallisuutta löytyy vaikka kuinka paljon - kannattaa tutusta!

Aiemmassa postauksessa pohdiskelin e-kirjojen nykytilaa Suomessa. Goodreads on luonteva jatko tälle pohdinnalle, sillä kuten arvata saattaa, kotimaiset kirjatalot loistavat palvelusta poissaolollaan eikä palvelua ole noteerattu muutenkaan kirja-alalla juuri mitenkään - ainakaan maallikon silmin. Kuten muussakin liiketoiminnassa, kirjabisneksessäkin luulisi pätevän sama sääntö siitä, että yrityksen kannattaa olla siellä missä asiakkaatkin - tässä tapauksessa lukijat - ovat.

Jäinkin miettimään miten kirja-ala voisi hyödyntää Goodreadsia tehokkaammin. Tässä pari muutama ensimmäinen ajatus:

1) Miksei e-kirjojen loppuun voisi lisätä linkkiä "arvioi teos Goodreadsissa", jolloin teos saisi näkyvyyttä palvelussa? Etenkin tuntemattomammat teokset nousisivat esiin palvelun käyttäjien keskuudessa - ilmaista mainostilaa siis!

2) Mikseivät kirjakaupat - esim. Suomalainen kirjakauppa - ja kustantamot voisi lisätä itseään Goodreadsiin? Palvelusta pystyy nyt jo valitsemaan minkä tahansa kirjan ja etsimään jälleenmyyjiä sille. Toistaiseksi yhtäkään suomalaista kauppaa ei ole tullut vastaan - lähinnä vaan Amazonin ja Abebooksin kaltaisia viritelmiä.

3) Mikseivät kirjakaupat ja kustantamot voisi lisätä teoksien saamia arvioita omiin palveluihinsa? Erityisesti kansainvälisesti julkaistuja teoksia arvioidaan Goodreadsissa päivittäin monia - tai pitäisikö sanoa lukemattomia - kertoja sekä tähtiarvioin että sanallisesti. Veikkaisin että kirjojakin ostetaaan mielellään sen perusteella, mitä muut ovat niistä sanoneet.

4) Voisivatko kirjakustantamot hyödyntää Goodreadsin käyttäjiä tulevien teosten "esiraatina"? Tyyliin; "Saat kirjan ekirjana etukäteen luettavaksesi jos arvioit sen sitten Goodreadsissa ja jaat kaikkiin mahdollisiin some-palveluihin?" Toisin sanoen ilmaista ennakkomarkkinointia kustantamoille ja kirjailijoiden fanien palkitsemista.  

Goodreadsissa voi myös mainostaa uutuuskirjoja ja veikkaisin että niiden kohdentaminen suomalaiselle yleisölle ei ole mahdoton tehtävä.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Verkkokaupat eivät osaa myydä elektroniikkaa

Nyt sitten pieni varoitus, luvassa on nimittäin kärjistämistä ja liioittelua: Suomalaiset verkkokauppiaat eivät nimittäin osaa myydä elektroniikkaa.

Selailin eri verkkokauppoja (esim. PIXmania tai e-ville) huvikseni tarkoituksena saada selville viritinvahvistimien hintoja. Muutaman hetken selailun jälkeen olin kyllä nähnyt kivoja kuvia kiiltävistä vahvistimista mutta ennen muuta silmissä vilisi wattit, ohmit sekä lukematon määrä eri teknologioista kertovia kolmi- tai nelikirjaimisia lyhenteitä, joista en ollut ikinä kuullut mitään. Milloin kyseinen laite hallitsee 3D-äänen (mikä se on?), milloin Logic 7 prosessoinnin (never heard) ja niin edelleen.

Olennaista olisi kertoa kuluttajalle miksi kyseinen laite on hyvä, miksi se kannattaa ostaa ja mielellään niin että kuluttaja myös ymmärtää näkevänsä. Tai sitten voi ostaa käyttää monta sataa euroa ymmärtämättä mitä ja miksi on ostamassa. Sika säkissä ja silleen.

Otetaan pari konkreettista esimerkkiä:

Oikeanpuoleisessa kuvassa kerrotaan vahvistimen merkki, malli ja se että kyseessä on AV-vastaanotin, se on musta ja että 3D-ääni liittyy laitteeseen jotenkin. Lisäksi kerrotaan että laite on ilmeisesti hyvällä myyntimäärällä ansainnut TOP Seller-maininnan. Ja lopuksi kerrotaan että laite on loppuunmyyty.

No, kannattaisiko kuluttajan ostaa tämä? En tiedä. En tiedä ensinnäkään siksi että sitä ei ilmeisesti voi ostaa, koska se on loppuunmyyty enkä tiedä milloin sitä on saatavilla. Toisaalta kukaan ei ole ilmeisesti antanut tähtiluokitusta laitteelle - onkohan se hyvä sittenkään? Onkohan se myyty loppuun vain siksi että verkkokauppa oli tilannut niitä niin vähän?

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on lähes sama laite, mutta kuvauksessa on samat ongelmat; kapulakieltä (lähtöimpedanssi, HD-ääniformaatit) ja kovin vähän merkityksellistä sisältöä. Nettihinta on mainittu - onko se sitten halvempi kuin "oikea" hinta? Säästänkö rahaa ostamalla netistä?

Oheinen kuva kuitenkin kertoo, että kaikki verkkokaupat eivät ole ajaneet samaan miinaan - ei sillä että lopputulos olisi kovin paljon parempi. "Vahvistin, joka mahtuu mihin tahansa paikkaan" saa aikaan lähinnä puujalkavitsejä.

"Uusi ja edistyksellinen Onkyo" ei kerro sekään kuluttajalle kovin paljoa itse laitteesta.


Yksi verkkokaupan keskeinen etu kivijalkakauppaan verrattuna on mahdollisuus periaatteessa loputtomaan tarjoomaan. Liekö tässä samalla ongelman ydin kun kauppiaat haalivat valikoimiin kaiken mahdollisen eivätkä oikeasti perehdy tuotteisiin - vai eivätkö he vain osaa viestiä olennaisia asioita kuluttajien kielellä?

Tilausta voisi olla konseptille, jossa verkkokauppias kertoisi vaikka itse videolla, kenen kuluttajan kannattaisi ostaa vahvistin A, kenen vahvistin B ja ennen muuta miksi. Verkkokauppa todistaisi ymmärtävänsä eri kuluttajaprofiilien tarpeet ja erityisesti niiden erot.

Vai mitä mieltä olette? Oletteko törmänneet vastaaviin tilanteisiin?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Shazam mullistaa mainonnan

Amerikkalaisilla televisiokanavilla on uusi kiinnostava markkinointikeino, jonka toivoisi ilmestyvän Suomeenkin piakkoin - ettei taas oltaisi jälkijunassa tässäkin asiassa. Nimittäin Shazam. Tiedättehän, se mobiiliappsi, joka tunnistaa kappaleita, jotka soivat esimerkiksi radiossa. Appsi kuuntelee hetken ja näyttää sitten kappaleen esittäjän nimen ja muut tiedot sekä antaa käyttäjälle mahdollisuuden ostaa kappale vaikkapa iTunesista. Saatavilla kaikkiin älypuhelimiin - jopa nokialaisiin. Käyttäjäkuntaa siis riittää!

Se mitä Amerikassa on keksitty, on Shazamin yhdistäminen televisiomainoksiin. Eli appsin voi laittaa kuuntelemaan televisiomainosta ja se bongaa sieltä samaan tapaan mainoksen esittäjän tiedot ja ohjaa esimerkiksi mainostajan verkkosivuille. Vähän siis samaa ajatusmaailmaa kuin QR-tagien käyttö printtimainonnassa. Käytännössä televisiomainoksessa siis näkyy alareuanssa pieni Shazam-logo, mistä katsoja tietää alkaa kaivaa puhelinta taskusta - kätevää!

Suomessa en ole ainakaan itse vastaavaa vielä huomannut.

Tästä tulee väistämättä mieleen Shazamin muut käyttömahdollisuudet - ja ensimmäisenä radio. Kuunnellessa radiomainontaa tulee helposti huomanneeksi, että lähes jokainen mainos päättyy mainosäänen hokemaan "lue lisää nettisivuiltamme osoitteessa wee wee wee piste blaa blaa blaa.." Kuinka helppoa olisi antaa Shazamin tunnistaa mainos ja etsiä sivun osoite sen perusteella - ja tallentaa se samalla appsin muistiin? Mainostajakin huomaisi nettisivun seurantatiedoista, kuinka moni kävijä saapuu sivulle Shazamin - eli siis radiomainoksen - kautta.

Ongelmaksi muodostuu varmastikin se, mistä kuulija tietää, että juuri tämä mainos kannattaa bongata Shazamilla. Kuulostaisi hiukan hassulta, että mainoksen alussa ääni kehoittaisi avaamaan appsin. Radiokanavan kannattaisikin ottaa kyseinen toiminnallisuus osaksi palvelutarjontaansa - käytännössä kaikki kanavalla X soitetut mainokset löytyisivät Shazamilla.

Väitän että reaaliaikainen tieto radio- ja televisiomainoksien generoimasta kävijäliikenteestä olisi mainostajalle varsin houkutteleva täky siirtyä käyttämään Shazamia tukevia mainoskanavia enemmän jatkossa.


Mihin muuhun Shazamia voisi mielestänne hyödyntää?

----------------------------------

Aiheeseen liittyen:
Tuotearvosteluita voisi järkeistää verkossa sosiaalisen median avulla
Maksu twiitillä, kiitos
Goodreads hyödyttäisi kotimaista kirja-alaa
Missä ovat muiden alojen Assemblyt?
Verkkokaupan kannattaisi palkita asiakkaitaan some-suosittelusta

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Kivijalkamyymälöiden kannattaa tarjota asiakkaille Wlan-yhteys ilmaiseksi.

Terveisiä Amerikasta! Reilun viikon aikana tajusi olevansa varsin riippuvainen Wi-Fi (tai Wlan)-nettiyhteyksistä - mobiilidatamaksu kun nousee  EU:n ulkopuolella yli 11:een euroon megatavulta. Huvikäytössä siis kipurajan yli vaikka lasku meneekin työnantajalle. Lähes joka kaupassa tai kuppilassa tulikin tarkistettua olisiko tarjolla ilmaista langatonta verkkoa - useimmiten ei. Niissä paikoissa joissa verkko löytyi, ensimmäinen osoite oli lähes aina Foursquare tai Facebook.

Onkin kummallista, että kivijalkakaupat eivät edes New Yorkissa ole ymmärtäneet ilmaisen Wi-Fin merkitystä kauempaa tuleville turisteille. Ympärille katsellessa moni aasialainen näytti nimittäin etsivän verkkoja vähintään yhtä hanakasti. Verkkoja on kyllä tarjolla pilvin pimein mutta usein niihin ei pääse käsiksi ilman salasanaa tai käyttäjätunnusta. Suomessa asiat tuskin ovat kovin paljon paremmin.

Tiedostavan kivijalkakaupan kannattaisikin tarjota verkko asiakkaiden käyttöön jo sosiaalisen median palveluiden takia. Foursquare on maailmalla huomattavasti suositumpi kuin Suomessa - check-in leviää siis helposti hyvinkin laajalle - Facebookista puhumattakaan. Miksei check-in voisi olla jopa vaatimus verkon käytölle? Veikkaan että moni kokisi sen pieneksi hinnaksi siitä, että pääsee lukemaan sähköpostinsa tai katsomaan Facebook-päivitykset.

Kaikki eivät silti ole täysin kuutamolla tässä asiassa. Esimerkiksi tavaratalo Century 21 päästää asiakkaat kiinni ilmaiseen Wi-Fiin kunhan on rekisteröitynyt ilmaiseksi kanta-asiakkaaksi. Toisella kaupalla (jonka nimi pääsi unohtumaan) verkon "käyttömaksuna" oli Facebook-appsin asentaminen. Sinnepäin siis. Starbucks on puolestaan luonut ilmaisesta Wi-Fistä itselleen kilpailuedun: kaikki turistit tietävät Starbucksin tarjoavan toimivan yhteyden joka kuppilassa.

Entäpä asiakkaat, jotka eivät tarvitse Wi-Fiä? Foursquaren tarjoukset olisi erinomainen tapa palkita jakamisesta. Yllättävän harva yritys kuitenkaan hyödyntää niitä edes New Yorkissa. Tässä suhteessa suomalaisilla kivijalkakaupoilla olisikin mahdollisuus olla edelläkävijöitä. Mikseivät esimerkiksi kosmetiikkayritykset tarjoaisi näytepakkauksia Foursquare-tarjouksena tavarataloissa? Nythän näytteitä jaetaan ilmaiseksi tai ostosten yhteydessä.

Käytännössä ilmainen Wi-Fi tarjoaisi kivijalkakaupoille mahdollisuuden tunnettuvuuden kasvattamiseen sosiaalisen median palveluiden avulla - ja varsin pienellä investoinnilla.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Missä ovat muiden alojen Assemblyt?

Eksyin Assembly -tapahtuman nettisivuille katsomaan viimeisimmän tapahtuman kilpailuvideoita - jälleen kerran taso oli vaikuttava ottaen huomioon että tekeleet oli väsätty 4 päivässä.

Assemblyn ideahan on koota yhdeksi viikonlopuksi yhteen ohjelmoijia, muusikoita ja graafikoita luomaan jotain uutta ja ihmeellistä - pääasiassa audiovisuaalisia demoja. Tapahtuma järjestetään kaksi kertaa vuodessa Helsingissä ja töitä tehdään kelloon katsomatta. Ja osallistujat itse maksavat siitä että pääsevät mukaan.

Tuli mieleen, että miksi tällaista järjestetään vain nörttien parissa? Ja miksi juuri he ovat niin vihkiytyneitä asialle, että viettävät koko viikonlopun koodaten - ja vielä maksavat siitä?

Mitä jos Assemblyyn koottaisiinkin markkinoinnin, verkkokaupan, IT-johtamisen ja sosiaalisen median ammattilaiset? Kuinka moni edes lähtisi mukaan? Tavallaan aika outoa että ihmiset ovat usein valmiit käyttämään harrastukseensa vaikka kuinka paljon aikaa ja mutta jos töitä täytyisi tehdä saman verran palkatta, harva hihkuisi intoa.

Kuvitellaan kuitenkin että edellä mainittujen alojen ammattilaiset saataisiin koottua yhden katon alle vaikka pariksikin päiväksi. Perinteisen Assemblyn tavoin tapahtumassa voitaisiin kilpailla vaikka siitä, mikä porukka keksii innovatiivisimman verkkosovelluksen tai konseptin.

Innovoinnin sanotaan usein lähtevän siitä, että ihmiset tuodaan yhteen siten, että ideoiden - myös puolivalmiiden - yhdistely on mahdollista muiden osallistujien ideoiden kanssa. Assemblyssähän tämä toteutuu jo nyt puhtaimmillaan. Olisi varsin houkuttelevaa nähdä mitä muiden alojen ammattilaiset saisivat aikaan. 

Toinen asia on sitten ideoiden vieminen eteenpäin. Osallistujat voisivat lopuksi esimerkiksi myydä konseptinsa tapahtuman järjestäjälle tai lähteä kehittämään sitä itse eteenpäin. Toisaalta osallistujien mahdolliset työnantajat voisivat työstää ideoita eteenpäin myös yhteistyössä - jopa coopetition -hengessä.

Herääkin kysymys, miksei tällaista ole jo tehty?

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.

Verkkolehti ei ole lehti

Sanoma Oy julkaisi hiljattain osavuosikatsauksen, joka oli melko karua luettavaa. Lukijakato tuntuu jatkuvan printtimediassa, minkä lisäksi vielä mainostajatkin karttavat - ei mikään helppo tilanne kaiken kaikkiaan. Verkkopuolella mittarit osoittavat ylöspäin mutta perinteisten kanavien korvaajasta ei vielä ainakaan voida puhua.

Sekä Sanoma että muut lehtikustantajat hakevat kasvua viemällä sisältöään verkkoon. Helsingin Sanomat sekä muut keskeiset julkaisut löytyvätkin nykyisin jo kaikissa mahdollisissa formaateissa - on näköislehteä, verkkolehteä, iPad-lehteä, kännykkälehteä jne. Ja juuri tässä mennäänkin vikaan. Kustantajat vievät intohimoisesti lehtensä verkkoon eri formaateissa sen sijaan että fokus keskittyisi sisältöön ja kunkin formaatin käyttötapaan. Tuloksena on naurettavan huonoja käyttöliittymiä sekä hukattuja mahdollisuuksia hyödyntää kunkin formaatin parhaita puolia sekä verkon sisältöjä.

Otetaan Hesari esimerkiksi. Ipadille suunnattu appsi sisältää kaksi vaihtoehtoa; näköislehden sekä iPadille suunnatun version, jonka käyttökokemus on luokattoman huono; juttujen osia jää usein puuttumaan, artikkelien asettelu on mitä sattuu jne. Kummassakin "iPad-lehdessä" lukija joutuu kääntelemään sivuja ja zoomailemaan saadakseen teksistä selvää ja kokemus on muutenkin varsin kökkö.

Tuntuukin että lehti on sellaisenaan yritetty survoa iPadin sisään miettimättä yhtään mikä on olennaista lukijalle ja mikä ei. Miksi esimerkiksi sisällön järjestys on olennaista kun monet lukijat (itseni mukaan lukien) eivät kuitenkaan lue kaikkia osioita? Miksei lukija voi järjestää osioita siihen järjestykseen kun itse haluaa?

Korostettakoon tähän väliin että verkkojulkaisujen outoudet eivät toki ole pelkästään Hesarin tai Sanoman ongelma - muut kustantajat toistavat järjestäen samat asiat onnistumatta yhtään sen paremmin.

Jos verkon sisällöt olisi integroitu verkkojulkaisuihin paremmin "lehden" sisällä pääsisi selaamaan Wikipediasta lisätietoja ja Youtube-videot olisivat klikkauksen päässä - samaan tapaan kuin mitä kirjoitin aiemmin e-kirjoista. Wikipedia voisi jopa säästää toimittajien aikaa - tunnettujen henkilöiden taustat löytyvät sieltä joka tapauksessa jo. Toisaalta esimerkiksi Hesarin toimittajat ovat sankoin joukoin Twitterissä - mikseivät toimittajien twiittaukset voisi olla mukana artikkelissa reaaliaikaisesti? Tai miksei "lehti" voisi tuktailla Foursquaren kautta liikkeitäni ja kertoa vaikka arvosteluita ravintoloista, joihin olen tehnyt check-inin - matkavinkeistä puhumattakaan? Sijaintitietojeni perusteella voitaisiin kohdentaa mainontaa tarkemmin ja vaikka kertoa lähellä tapahtuvista liikenneonnettomuuksista.

Mainonnan kannalta artikkeleiden sekaan voitaisiin enemmän sisällyttää tekstilinkkejä - niillä kun on monessa tilanteessa suurempi esimerkiksi hakukoneoptimoinnillinen arvo silmille pomppivaan banneriin verrattuna. Joku voisi jopa klikata linkkiä mielenkiinnosta - bannereitahan ei tutkimusten mukaan klikkaile juuri kukaan.

Tässä vain muutama esimerkki toiminnoista, jotka tekisivät veisivät vaikkapa Hesarin verkkolehteä kohti aitoa verkko-Hesaria. Ja siinä on aika iso ero.

Juho Nevalainen on digitalisaation asiantuntija. Juho työskentelee projektipäällikkönä sekä fasilitaattorina Sofigatella IT:n ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa.